Uutiset

Työllistyminen vaikeutuu 56-vuotiailla

Helsinki,
(STT)

Yli viisikymppiset ovat työelämässä enemmän kuin ennen 1990-luvun lamaa. Etenkin 55 vuotta täyttäneiden työllisyys on nykyisin keskimäärin korkeampi.

Sosiaali- ja terveysministeriön teettämän tutkimuksen mukaan työttömyys viisikymppisten ikäryhmässä on kuitenkin monella tapaa sosiaalinen riski. Uudelleen työllistyminen on hidasta ja johtaa usein pätkätöihin. Epätyypillinen työsuhde on tosin kaikilla työllistyvillä yleisempi kuin pysyvä kokoaikatyö.

Viisikymppisten työmarkkina-asema näyttää silti vakiintuneelta. Kahden viimeisen vuoden aikana töissä pysyi 95 prosenttia 50-54-vuotiaista ja 88 prosenttia 55-59-vuotiaista.

Työllisyysaste laskee alle 70 prosentin vasta 56-vuotiailla.

Noin kaksi kolmasosaa viisikymppisistä on tyytyväisiä työaikaansa, palkansaajat hieman useammin kuin yrittäjät. Ylipitkää työaikaa tekevien mutta lyhyempää työaikaa toivovien määrä oli noin 100 000 henkilöä.

Tilastokeskuksen aineistoon perustuvan tutkimuksen on tehnyt erikoistutkija Anita Haataja Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta.