Apua ja vertaistukea
samalla käynnillä
Turun Sanomat
Turun lastentalo sekä siihen liittyvä perhetalo aloittaa Kurjenlinnan pitkäaikaissairaalan tiloissa näillä näkymin syksyllä 2009, kunhan sairaala muuttaa alta pois korvaaviin tiloihin toiselle puolelle Kaskentietä. Hanke, joka lienee kiinteistölautakunnan käsittelyssä helmikuussa, vaatii vielä kaupungilta lopullisen hyväksynnän.
Kurjenlinnan pihapiirissä sijaitsee jo nyt perhe- ja kasvatusneuvola. Tuleviin tiloihin mahtuu sosiaali- ja terveystoimen ohella aikanaan myös iso joukko järjestöjä, jotka ovat peränneet oikeaa kumppanuutta julkisen sektorin kanssa.
Asiakkaan vinkkelistä talo, josta saa lapsille ja nuorille terveyspalveluita, sosiaalipalveluita sekä alan järjestöjen palveluita, helpottaa kummasti elämää silloin, kun perheessä on sairas lapsi tai nuori. Avun ja tuen perässä ei tarvitse juosta luukulta toiselle, etsiä sitä oikeaa osaajaa ympäri kaupunkia.
Tarjolla on myös vertaistukea, sillä tiloihin on tulossa tenavatupa ja perhekahvila. Väheksyä ei myöskään sovi lastentalohankkeen projektipäällikön, ylilääkäri Minna Aromaan toivetta henkilöstön käytäväkonsultaatiosta: kun erityisosaajat työskentelevät samoissa neliöissä, tieto siirtyy helposti ja asioista voidaan keskustella mutkattomasti.
- Onhan meillä nytkin esitteitä ja tietoa esimerkiksi järjestöjen palveluista, mutta lopputulos on toinen, jos meillä on käytössä palvelunohjaaja. Näin asiakas voidaan saman tien ohjata oikean palvelun luo ja parhaimmassa tapauksessa vielä saman katon alle. Nykyisin myös henkilökunta joutuu reissaamaan ympäri kaupunkia, Aromaa selvittää.
Tuttuus on selkeä etu
Sosiaali- ja terveystoimen yhdistämistä luotsaava muutosjohtaja Maija Kyttä ei vielä kerro, mitä sosiaalitoimella on tarjolla lastentaloon. Joka tapauksessa muutoshankkeessa käydään parhaillaan läpi molempien hallintokuntien yhteisiä uusia asiakaskokonaisuuksia.
- Kahden ison hallintokunnan yhdistäminen ja lastentalohanke eivät voi olla keskenään ristiriidassa, Kyttä huomauttaa.
Sosiaalitoimen kannalta lastentalo on enemmänkin toimintaideologinen asia, sillä tarkoitus on yhä painottaa palveluohjausta, sitä, että perheen kanssa katsotaan yhdessä, millaisia palveluita se tarvitsee ja millaisia olisi tarjolla. Terveystoimen tavoite liittyy enemmän tiloihin.
Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöjen puheenjohtaja Raija Haataja-Nurminen pitää ihanteellisena, että erityishoidossa jostain syystä olevat perheet voivat lastentalosta saada samalla kertaa sosiaalista tukea ja käytännön palveluita. Palvelukokonaisuus mahdollistaa ns. varhaisen puuttumisen.
- Tällaisessa talossa ammattihenkilöstö tulee kävijöille tutuiksi. Lähestyminen on helppoa molemmin puolin.
Lasten, nuorten ja perhetalolle ei ole toistaiseksi yhtä ja oikeaa nimeä, siksi tässä puhutaan yksinkertaisuuden vuoksi vain lastentalosta. Tarkoitus on järjestää tuonnempana asiasta nimikilpailu.