Talous

Kiinan talous jatkaa hurjaa kasvuaan

Kiinan talouden kasvu jatkui viime vuonna voimakkaana. Maan tilastolaitoksen julkistamien tietojen mukaan Kiinan talous kasvoi viime vuonna 10,7 prosenttia. Talouden kasvu on jo kolmena viime vuonna ollut yli 10 prosenttia. Talouskasvun huippuvuosia oli myös 1990-luvun puolessavälissä, jolloin talouskasvu nousi lähes 11 prosenttiin. Kiinan talouden kasvun ripeään vauhtiin vaikuttavat kasvava tuonti ja investoinnit. Kiina on maailman neljänneksi suurin talous. Kiivaan talouskasvun on uumoiltu nostavan sen lähivuosina ohi nykyisin kolmannella sijalla olevan Saksan.