Vammaisten keskus
Kaarinan suurin
rakennusinvestointi
MATTI ARVAJA
Kaarinan Autoilijankadulle rakennettava vammaisten päivätoiminta- ja työkeskusyksikkö on Kaarinan kaupungin ensi vuoden suurin yksittäinen rakennushanke. Krossin yritysalueelle rakennettaviin tiloihin keskitetään Littoisissa olevan kehitysvammaisten päivätoimintayksikön ja Krossin alueella sijaitsevan Torpan työkeskuksen toiminta.
Vammaiskeskuksen uusien tilojen rakennuskustannukset ovat kaikkiaan 2,2 miljoonaa euroa, josta ensi vuoden budjettiin on tulossa 1,8 miljoonan euron kustannukset. Vammaiskeskuksen on määrä valmistua vuoden 2008 alkuun mennessä.
Vammaisten keskus on osa Kaarinan ensi vuoden talousarviota, jota kaupunginhallitus käsitteli maanantaina. Budjetin laadintaa jatketaan viikon kuluttua.
Kaikkiaan Kaarinan ensi vuoden nettoinvestointien arvo on 5,9 miljoonaa. Kolmivuotisen suunnittelukauden jälkimmäisinä vuosina investointitaso on noin kahdeksan miljoonaa.
Hallitus aikaisti Kuusiston koulun laajennuksen rakennustöiden aloittamista vt. kaupunginjohtaja Päivi Mikkolan (kok) esittämästä vuodesta 2009 vuoteen 2008. Samalla hankkeen kustannusarviota kasvatettiin 1,6 miljoonasta 1,8 miljoonaan euroon. Lisäyksellä on tarkoitus rakentaa koulun yhteyteen esikoulun tarvitsemat tilat.
Kaarina perustaa loppuvuodesta 2007 kaksi sairaanhoitajan ja viisi lähihoitajan toimea uuteen omaishoidon tukikeskukseen. Keskukselle on remontoitu tilat Voivalaan vanhaan sairaalakiinteistöön. Tilat kuitenkin vuokrataan terveyskeskuksen remontin ajaksi terveyskeskuksen osastolle yksi. Omaishoidon tukikeskus aloittaa Voivalassa 1.10.2007.
Tukikeskuksen tarkoituksena on auttaa omaishoitajia hoito- ja hoivatyössä. Tukikeskukseen tulee 20 asiakaspaikkaa kuntouttavaan lyhytaikaishoitoon ja toimintakykyrajoitteisille asiakkaille soveltuva kuntosali.