Uutiset

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi

Suomen luterilaisen kirkon seurakuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut. Ennakkoon voi äänestää kirkkoherranvirastoissa ja paikkakunnasta riippuen myös esimerkiksi ostoskeskuksissa, kouluissa tai kirjastossa. Ennakkoäänestys kestää perjantaihin asti. Varsinaiset vaalit toimitetaan isänpäivänä eli sunnuntaina 12. marraskuuta. Joissakin seurakunnissa vaalit jatkuvat vielä maanantaina 13. marraskuuta. Seurakuntavaalien suosio on kasvanut tasaisesti ennakkoäänestyspaikkojen lisääntyessä. Mahdollisuus äänestää kauppakeskuksissa lisäsi halukkuutta osallistua seurakuntavaaleihin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän äänestyspaikoissa. Ensimmäisenä päivänä äänesti kaikkiaan puolitoista tuhatta henkeä.