Kolareita Etelä-Hämeen lumipyryssä
Sankka lumipyry on tänä aamuna vaikeuttanut liikennettä eteläisessä Hämeessä. Pahin kolari sattui Nastolassa Villähteen levähdyspaikan kohdalla. Kahden henkilöauton peräänajopaikalta kuljetettiin kaksi ihmistä sairaalahoitoon. Kolmostiellä sattui kolme ulosajoa Riihimäen eteläisen liittymän vaiheilla ja yksi Hattulan rampilla. Hämeen hätäkeskuksen mukaan tilanne helpottui, kun tie saatiin suolatuksi. Lahdessa kirjattiin aamupäivällä lyhyessä ajassa liki kymmenen peltikolaria. Lisäksi rekkoja juuttui ylämäkeen, mikä sumputti liikennettä.