EU torjuu Serbian perustuslain Kosovon osalta
Belgrad,
(STT-AFP-Reuters-DPA)
EU:n komissio torjuu Serbian uuden perustuslain kohdan, jossa todetaan Kosovon olevan olennainen osa Serbiaa. Komission mukaan eilen kansanäänestyksessä hyväksytty perustuslaki on tältä osin ristiriitainen, koska Kosovon albaanienemmistö ei voinut osallistua äänestykseen.
Komission edustaja Krisztina Nagy sanoi olevansa tyytyväinen tietoihin, joiden mukaan Slobodan Milosevicin aikainen perustuslaki on korvattu uudella lailla. Hän huomautti EU:n vaatineen Serbiaa uudistamaan perustuslakiaan, jotta laki vastaisi nykyajan vaatimuksia.
Nagy totesi samalla, että Kosovon tulevasta asemasta neuvotellaan parhaillaan YK:n välittäjänä toimivan Martti Ahtisaaren johdolla.
- Uuden perustuslain sisältämä julistus Kosovosta on ristiriitainen johtuen siitä tosiseikasta, että sunnuntain kansanäänestyksessä käytetty vaaliluettelo oli vuodelta 2001 eikä siinä ole mukana kosovolaisten enemmistöä,
Tulosten mukaan 52,3 prosenttia 6,6 miljoonasta äänioikeutetusta äänesti lain hyväksymisen puolesta.
Serbian keskusvaalilautakunnan mukaan äänestysvilkkaus oli 54,2 prosenttia.