Talous

Kasvava Wikeström & Krogius muuttaa isompiin tiloihin

TS/Timo Jerkku<br />Wikeström & Krogius siirtää pääkonttorinsa Turun satamaan uusien terminaalitilojensa yhteyteen.
TS/Timo Jerkku
Wikeström & Krogius siirtää pääkonttorinsa Turun satamaan uusien terminaalitilojensa yhteyteen.

Jenni Kimpimäki

Kuljetus- ja huolintaliike Wikeström & Krogius muuttaa pääkonttorinsa nykyistä isompiin tiloihin Turun satamaan. Yhtiö keskittää samalla suurimman osan ulkomaanliikenteen tavarankäsittelystään satamassa sijaitseviin, uusiin 1 500 neliömetrin terminaalitiloihin.

- Uuden terminaalin myötä Turusta tulee meille entistä tärkeämpi "gateway" ja suuri osa Kaukoidän konttiliikenteestä tullaan ohjaamaan Turun kautta kulkeviksi, joskin osa tulee vastaisuudessakin Helsinkiin ja Kotkaan, kuvailee toimitusjohtaja ja pääomistaja Henrik Mahlberg .

- Etenkin Kaukoidän konttiliikenne on kovassa kasvussa, ja tätä kautta kulkee tavaraa esimerkiksi Norjaan. Turussa pystymme tehokkaan toiminnan ansiosta käsittelemään kuljetusyksiköt yhtä tai kahta vuorokautta nopeammin kuin muualla, mikä tuo selvää kilpailuetua meille ja asiakkaillemme.

Uudet tilat otetaan virallisesti käyttöön alkuviikosta, mutta perjantaina tiloissa liikkui jo Italiaan ja Hollantiin lähtevää tavaraa.

Henkilöstö ja liikevaihto tuplaantumassa

Wikeström & Krogius on lähtenyt alkuvuoden omistajanvaihdoksen jälkeen reippaaseen kasvuun. Tänä vuonna liikevaihto on nousemassa yli kaksinkertaiseksi viime vuodesta, ja alkuvuonna henkilöstö on tuplaantunut Turussa. Yhtiö työllistää täällä vajaat 20 henkilöä ja muissa toimipisteissä kymmenkunta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wikeström & Krogiuksella on toimipisteet myös Helsingissä, Kotkassa ja Salossa.

Turun seudulla tämän vuoden liikevaihto tulee Mahlbergin mukaan olemaan noin 10 miljoonaa euroa. Muut toimipisteet mukaan luettuina liikevaihdoksi tulee reilut 13 miljoonaa.

Turun satama on rakentanut viime vuosien aikana alueelleen useita uusia varasto- ja terminaalirakennuksia.

Tällä hetkellä merkittävin meneillään oleva rakennus- ja kehityshanke on Ovakon alueelle Schenker Cargo Oy:n käyttöön rakennettava 22 000 neliömetrin jakeluterminaali, joka valmistuu maaliskuussa 2007.

TS/Timo Jerkku<br />Wikeström & Krogius siirtää pääkonttorinsa Turun satamaan uusien terminaalitilojensa yhteyteen. Toimitusjohtaja Henrik Mahlberg kertoo, että entiset tilat Linnankadulla olivat liian kaukana varsinaisista toiminnoista.
TS/Timo Jerkku
Wikeström & Krogius siirtää pääkonttorinsa Turun satamaan uusien terminaalitilojensa yhteyteen. Toimitusjohtaja Henrik Mahlberg kertoo, että entiset tilat Linnankadulla olivat liian kaukana varsinaisista toiminnoista.