Liikkuvalle
poliisille uusi
päällikkö ehkä
joulukuussa
Turun Sanomat
Liikkuvan poliisin päällikön paikka pyritään täyttämään joulukuun alusta lähtien. Esitys tulevasta päälliköstä tehtäneen poliisiylijohtajan johdolla ensi viikolla. Ministerille se lähtee mahdollisesti seuraavalla viikolla.
- Virka on ollut jo toista vuotta tilapäisesti hoidettuna. Valmisteilla on suuria rakenneuudistuksia, jotka vaativat vakinaisen viranhaltijan, poliisiylijohtaja Markku Salminen sanoo.
Yhdentoista hakijan joukossa on Turun poliisipäällikkö Tapio Huttunen . Hän tuli Turkuun päälliköksi Helsingistä apulaispoliisipäällikön paikalta joulukuussa 2004.
Virkaa hakivat myös tehtävää tällä hetkellä määräaikaisesti hoitava apulaispäällikkö Kari Rantala ja suojelupoliisin apulaispäällikkö Petri Knape .
Hakuaika umpeutui pari viikkoa sitten. Tällä viikolla pidettyyn haastatteluun kutsuttiin kuusi hakijaa.
Virka vapautui elokuun alussa, kun liikkuvaa poliisia johtanut Teuvo Veijalainen irtisanoutui tehtävistään.