Pommi surmasi 14 siviiliä Afganistanissa
Kandahar,
(STT-AFP)
Neljätoista siviiliä kuoli Afganistanissa, kun tielle asetettu pommi räjäytti bussin. Suurin osa surmansa saaneista oli lapsia ja vanhuksia, kertoi hallituksen tiedottaja.
Bussi oli matkalla maan eteläosassa sijaitsevan Uruzganin maakunnan pääkaupunkiin Tirin Kotiin. Lisäksi räjähdyksessä haavoittui kolme ihmistä.
Tietoja pommin asettajista ei ollut. Afganistanin syrjäytetty Taleban-liike on ollut aiemmin useimpien pommi-iskujen takana.
Talebanit syrjäytettiin syksyllä 2001. He aloittivat vastarintansa muutamaa kuukautta myöhemmin.
Afganistanin eteläosan pommituksissa kuoli ainakin12 siviiliä aiemmin tällä viikolla, sanoo Isaf-joukkojen tiedottaja.
Paikallisten asukkaiden mukaan surmansa saaneita oli ainakin 60, ja Isaf-joukkojen tiedottajan mukaan noita tietoja selvitetään edelleen yhteistyössä Afganistanin puolustusministeriön kanssa.
Isaf-joukot kertoivat tiistaina, että Kandaharin pommituksissa ja yhteenotoissa kuoli 48 taleban-taistelijaa.
Joidenkin alueen asukkaiden mukaan yli 60 kuolleen joukossa ei ollut talebaneja, mutta joidenkin mukaan osa saattoi olla taleban-taistelijoita.