Rajuilma riepotteli Ruotsia
Tukholma,
(STT)
Myrskytuuli ja voimakas lumentulo katkoivat sähköjä Ruotsissa tänään. Sähkölinjojen päälle kaatuneet puut antoivat voimayhtiöiden korjausyksiköillä paljon tekemistä. Pahimmillaan sähköt oli poissa 26 000 taloudesta. Jämtlannissa lähellä Norjan rajaa voimakas lumisade sulki Östersundin lentokentän.
- Sunnuntaina saimme ensilumen, mutta tänään on tullut lunta ainakin 30 senttiä. Siksi olemme joutuneet pitämään kentän kiinni. Luultavasti saamme kentän kuntoon ja päivän ensimmäinen kone pääsee matkaan illansuussa, kerrottiin STT:lle Östersundin lentokentältä.
Syysmyrsky alkoi riepotella Ruotsin länsi- ja etelärannikkoa jo aamuyöstä. Göteborgin rannikolla tuuli puhalsi myrskylukemissa. Korkein mitattu lukema oli 31 metriä sekunnissa.
Myrsky katkoi sähköjä myös Virossa. Eesti Energian tietojen mukaan kello kuuden maissa illalla maassa oli sähköttä yli 3 000 kotitaloutta. Enimmillään sähköt olivat iltapäivällä poikki 4 500 taloudesta.