Uutiset

Kiista yt-laista siirtyi hallituksen johdolle

HEIKKI VENTO

Kiista yhteistoimintalain uudistamisesta siirtyi tiistaina hallituksen johdon sovittavaksi. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) ja työministeri Tarja Filatovin mukaan (sd) hallitus yrittää osaltaan hyväksyä esityksen ensi viikon torstaina.

Suurin kiista koskee lain soveltamisalueen laajentamista yrityksiin, joissa on vähintään 20 työntekijää.

Keskusta ja ruotsalainen kansanpuolue ovat vastustaneet muutosta. Kiista on äitynyt niin hankalaksi, että tiistaina neuvotteluissa olivat mukana hallituspuolueiden puheenjohtajat Vanhanen, Eero Heinäluoma (sd) ja Stefan Wallin (r).

Porvaripuolueiden vastahanka hermostutti erityisesti Filatovia, joka piti hyvänä hallituksen johdon osallistumista neuvonpitoon.

- Minun kompromissihalukkuuteni tässä asiassa on nolla, Filatov puuskahti.

- Kuinka parissa vuorokaudessa keksitään jotenkin parempi ratkaisu, hän jatkoi.

Ei kauhean kova kriisi

Vanhanen vähätteli hallituksen vaikeuksia. Hänen mielestään neuvotteluista ei "kannata rakentaa kauhean kovaa kriisiä". Hän kuitenkin myönsi, että komiteatyön pohjalta tehtyä esitystä on hankala muuttaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Heinäluoma pitäytyi laajemmista lausunnoista. Aamupäivällä hän arveli, että "vakavalta näyttää".

Hallitus saa neuvotteluille viikon lisäajan, koska Filatov on poissa torstain valtioneuvoston istunnosta ja eduskunta lomalla ensi viikon. Laki on tarkoitus viedä valtioneuvoston läpi ensi viikon torstaina. Presidentin esittelyssä laki olisi perjantaina.

Soveltamisalan laajennus vaikein

Vanhanen ja Filatov eivät suostuneet kertomaan, minkälaisia vaihtoehtoja neuvotteluissa oli esillä. Todennäköisesti keskustelut kuitenkin pyörivät työntekijöiden määrän alarajassa. Muutos toisi lain piiriin noin 2 800 uutta yritystä ja 66 000 työntekijää.

Työntekijöiden 20 henkilön alarajan, joka löytyy EU:n säädöksistä, lisäksi porvareita harmittaa se, että myös muut yhteistoimintalain määräykset tulisivat koskemaan pienyrityksiä.

Yksi tärkeimmistä on lomautus- ja irtisanomisneuvottelujen pidennys.

Sosiaalidemokraatit ovat pitäneet tiukasti kiinni Filatovin esityksestä, jolla on työmarkkinajärjestöjen hyväksyntä. Porvareita onkin kovisteltu siitä, aikovatko he repiä järjestöjen kanssa sovitun esityksen.