Uutiset

Entäs kun tulee se yhdestoista eläkeläinen

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Sauli Niinistö on ampunut hallituksen talouspolitiikkaa siitä, että valtiontalouden ylijäämä on kutistunut. Niinhän se onkin.

Kehitys alkoi jo Niinistön ministeriaikoina. Silloin talouskasvu oli hitaampi kuin nyt, kun se etenee nopeammin kuin Koskelan porukka kohti Äänislinnaa.

Pääministeri Matti Vanhanen ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoma ovat vastailleet väliin kärkevästikin Niinistön syytteisiin. Niinistölle on palautettu mieliin hänen omat budjettinsa.

Keskustelu muistuttaa hieman asetelmaa, että opposition mielestä hallitus on onnistunut vain siksi, että kansainvälinen talous kasvaa hurjaa vauhtia. Hallituksien mielestä vain niiden epäonnistumiset johtuvat kansainvälisen talouden virheliikkeistä.

Valtion velka on edelleen 60 miljardia euroa. Sitä punamultahallitus ei ole pienentänyt, vaikka varaa kenties olisi. Toisaalta hallitus aikoo kartuttaa eläkerahastoja aiottua enemmän.

Taloudessa menee nyt hyvin. Mikäli porvareita on uskominen, menee ensi vaalikaudellakin. Vanhanen on ilmoittanut kannattavansa uusia verokevennyksiä. Kokoomuksen Jyrki Katainen vastaili hiljan julkisen talouden ja eläkkeiden maksupaineisiin, että kasvu hoitaa ongelmat.

Talouspolitiikan Lahtinen, valtiosihteeri Raimo Sailas saattaisi jupista, että niinhän sitä luullaan. Entäs sitten, kun tulee se yhdestoista eläkeläinen. Miten silloin verot pannaan.

HEIKKI VENTO