Uutiset

Tutkimus: Liika testosteroni tuhoaa aivosoluja

Liiallinen testosteroni ihmisen elimistössä voi tuhota aivosoluja. Tuoreen amerikkalaistutkimuksen tulokset saattavat osaltaan selittää, miksi steroidien väärinkäyttö voi aiheuttaa käyttäytymishäiriöitä ja nostaa itsemurhan riskiä. Tutkijat havaitsivat, että pieni määrä testosteronia on hyväksi aivosoluille. Liiallinen annos aiheuttaa solussa itsetuhoisen reaktion, joka muistuttaa aivoja rappeuttavaa Alzheimerin tautia. Mieshormoni testosteroni säätelee solujen kehitystä, erikoistumista ja kasvua. Se kiihdyttää lihasten kasvua, joten sitä käytetään myös dopingaineena.