Turku pohtii vanhojen
satamanosturien kohtaloa
JARI HEINO
Turun satama suunnittelee nosturiensa uusimista. Harkinnan alla on kuuden vuosina 1953, 1956 ja 1960 rakennetun kuuden tonnin nivelpuominosturin purkaminen. Päätöksiä tehdään joko vuodenvaihteen jälkeen tai keväällä 2007.
Nosturipalvelu on jo vuosia ollut sataman ja sen yhteistyökumppaneiden huolena. Sataman sisäisen nosturityöryhmän tuoreen selonteon mukaan asiakkaat ovat reklamoineet lukuisista teknisistä häiriöistä. Työsuoritusten ja laivojen myöhästymiset ovat käyneet asiakkaiden kukkarolle.
Asiantuntijana käytetyn Rauman sataman nosturipäällikön Jaakko Granbergin mukaan vuonna 1953 valmistuneet Linnanaukon nosturit numero 1 ja 6 ovat huonokuntoisia ja tekniikaltaan vanhentuneita eikä niitä kannata korjata. Sama koskee lähes yhtä kehnoja nostureita 7 ja 8, joiden rakennusvuosi on 1956.
Länsilaiturin nosturit 10 ja 11 ovat vuodelta 1960. Granbergin mukaan ne tarvitsisivat relekaappien ja ohjauskontrollereiden sekä koko sähkönsyöttöjärjestelmän uusinnan.
- Tämän kokoluokan korjaus pitää arvioida suhteessa tuleviin käyttötunteihin, onko se kannattavaa vai ei, Granberg kirjaa.
1960-luvulla rakennetut Länsilaiturin nosturit 12 ja 13 vaatisivat jo vähemmän korjauksia. Uudemmat nosturit, monitoiminosturi 14 ja konttinosturi 15, ovat kunnossa.
Sataman toimitusjohtaja Christian Ramberg on sitä mieltä, että vanhimman nosturikaluston purkaminen on ainut järkevä vaihtoehto. Satamalautakunta päätti kuitenkin tiistaina, että kaikki saavat pysyä paikoillaan toistaiseksi. Toimiin ryhdytään aikaisintaan sen jälkeen, kun nosturityöryhmä esittää väliraporttinsa. Se tapahtuu vuodenvaihteeseen mennessä.