Kaikki paitsi vero
on väliaikaista
Poliittinen inttäminen elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamisesta on mainio esimerkki siitä, kuinka keskustelussa voidaan vaatia sellaista, joka on tutkimatta jo luvattu.
Elintarvikkeiden arvonlisäveroksi 1990 -luvulla määrättiin 12 prosenttia. Tämä EU-jäsenyyden huomenlahja on yhä paketissa. Yksikään hallitus tai eduskunta ei ole kumonnut kolmeksi vuodeksi aiottua säädöstä, että elintarvikkeiden alv on 17 prosenttia. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) hallitus on pitäytynyt siinä, minkä pääministeri Esko Ahon (kesk) porvariministeristö ja pääministeri Paavo Lipposen (sd) sateenkaarihallitukset väliaikaiseksi jättivät.
Elintarvikkeiden alv:n alennuksien vaikutuksista tehty tutkimus puoltaisi verokannan laskemista.
Ongelmia on kuitenkin ainakin yksi, rahat eivät menisi enää valtion kassaan, josta entistä enemmän pitäisi löytää euroja eläkkeisiin.
Eduskuntavaaleissa ruoan alv:n kohtalosta ei päätetä, eikä kenties hallitusneuvotteluissakaan. Ratkaisut lienee pakko kytkeä tulopolitiikkaan, palkkoihin ja verotukseen. Siihen tarjoutuu mahdollisuus ensi vuoden syksyllä, kun palkkaneuvottelut ovat ratkaisuvaiheissaan.
Keskusta on innokkaasti ajanut veroalennusta. Se tuo etua tuottajille ja elintarvikeyhtiöille. Vasemmistoliitto on alennuksen kannalla, koska alv:n alennus pudottaisi hintoja ja tukisi elintarviketeollisuuden työllisyyttä.
Mutta kuka muistaa keskituloista veronmaksajaa ja eläkeläistä. Jonkun on maksettava eläkkeet ja tuloverotukseen kohdistuu lähivuosina tuntuvia korotuspaineita.
Harakka tervatulla katolla tietää, että veropolitiikassa munat laitetaan samaan koriin. Jos joku nappaa sieltä yhden, toinen joutuu munimaan sinne uuden.
HEIKKI VENTO
