Uutiset

Siviilipalvelusmiehiä ei vapautetakaan sota-ajan työpalvelusta

TANELI HEIKKA

Siviilipalvelusmiehet eivät saa toivomaansa vapautusta sota-ajan palveluksesta. Näin sanotaan ehdotuksessa asevelvollisuuslaiksi, joka tulee valtioneuvoston käsittelyyn torstaina.

Ehdotuksen mukaan siviilipalvelusmies voidaan kriisiaikana määrätä esimerkiksi työpalveluun, joka voisi "hyödyttää puolustusvoimia välittömästi tai välillisesti".

Ihmisoikeusaktivistien mielestä väljä määrittely tarkoittaa sitä, että sivarit voidaan määrätä heidän vakaumuksensa vastaisiin tehtäviin.

- Käytännössä sivarit voivat kriisiaikana joutua esimerkiksi aseteollisuuden palvelukseen. On ongelmallista, jos lakiin ei haluta kirjata selkeästi, että siviilipalvelusmiehet on vapautettu armeijan palveluksesta myös sodan aikana, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Suomen osaston varapuheenjohtaja Thomas Hackman.

Puolustusministeriön lakiesitys on ristiriidassa siviilipalveluksen tulevaisuutta pohtivan työministeriön työryhmän suunnitelmien kanssa. Turun Sanomat kertoi sunnuntaina, että työministeriö vapauttaisi siviilipalvelusmiehet selkein sanoin sota-ajan aseellisista tai niihin rinnastettavista tehtävistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- On hämmentävää, että samaan aikaan työskentelevä siviilipalveluslakia uudistava työryhmä on valmis menemään pidemmälle kuin asevelvollisuustyöryhmä, Hackman sanoo.

Huumetestiin vasten tahtoa

Puolustusministeriön lainsäädäntöjohtaja Seppo Kipinoisen mukaan ristiriita johtuu siitä, että puolustusministeriö ei halunnut ennakoida toisen ministeriön ratkaisua.

Jos siviilipalveluslaki kehittyy työministeriön kaavailujen mukaan, eli sivarit vapautetaan selkeämmin sota-ajan töistä, asevelvollisuuslakiakin täytyy muuttaa.

- Lakiesityksemme on nykytilan kuvaus, vaikka on siinä joitain uusia ajatuksia, esimerkiksi kriisiajan työpalvelu. Tästä asiastahan ei ole säädetty nyt mitään. Halusimme säätää jotain siltä varalta, että siviilipalveluslaki ei etenekään, Kipinoinen sanoo.

Tähän saakka siviilipalvelusmiehet on vapautettu aseellisesta palveluksesta vain rauhan aikana. Sota-ajasta ei ole säädetty mitään. Kipinoisen mielestä kyse ei missään nimessä ole siitä, että sivarit voisivat joutua maanpuolustuksen tukitoimissaan ns. miinantallaajiksi.

Puolustusministeriön valmistelutyö asevelvollisuuslain kokonaisuudistuksesta on loppusuoralla. Ministeriö ehdottaa esimerkiksi, että kutsuntojen kaikkia koskevista lääkärintarkastuksista luovutaan. Terveystarkastus tehdään vain, jos mies itse kertoo terveysongelmista.

Sen sijaan varusmiehille voidaan tehdä palveluksen aikana huumetestejä vasten tahtoa, jos huumeongelma on esimiesten tai palvelustovereiden mielestä ilmeinen. Lakiehdotuksen mukaan myös seitsemän vuotta ulkomailla yhtäjaksoisesti asuneet miehet, joilla on kaksoiskansalaisuus, voidaan vapauttaa asevelvollisuudesta ilman hakemusta.