Uutiset

Blair kehotti puoluettaan lopettamaan valtataistelun

Manchester,
(STT-Reuters-DPA)

Britannian pääministeri Tony Blair kehotti tänään puoluettaan lopettamaan väännön hänen seuraajastaan ja keskittymään politiikkaan. Työväenpuolue aloitti Manchesterissa viimeisen puoluekokouksen Blairin johdolla.

Vetoomuksista huolimatta kuhina tulevasta johtajasta vain kiihtyi, kun Blair kieltäytyi nimeämästä lähtöpäiväänsä ja vahvistamaan tukeaan valtiovarainministeri Gordon Brownille.

- Se, mitä tällä viikolla haluan tehdä on sanoa puolueelle: Meillä on ollut viime aikoina vaikeaa. Menkää takaisin, keskittykää kansaan, ihmisten huoliin ja asioihin jotka todella vaivaavat heitä, Blair sanoi yleisradioyhtiö BBC:lle.

Blair on aiemmin sanonut, että hänen seuraajakseen povatusta Brownista tulisi loistava pääministeri. Nyt hän kieltäytyi ottamasta asiaan kantaa sanoen, ettei halua puuttua johtajakilpaan.

Pääministeri Blair joutui viime kuussa puolueen sisäisen arvostelun takia ilmoittamaan, että hän eroaa vuoden sisällä. Monet puolueessa toivovat, että hän lähtisi aiemmin.