Maatalouskomissaari: 141-tuki joutaa jo pois
Oulu,
(STT)
EU:n maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel katsoo, että Etelä-Suomen kansallinen maataloustuki joutaa jo poistettavaksi. Fischer Boel sanoi tänään Oulussa, että tuki tarkoitettiin siirtymäkauden tueksi.
- Sen piti kestää neljä vuotta, mutta 11 vuoden EU-jäsenyyden jälkeen se on vielä olemassa. Näin pitkää siirtymäkauden järjestelmää on vaikea perustella, komissaari moitiskeli EU:n maatalousministerien epävirallisen kokouksen alla.
Fischer Boelin mielestä Etelä-Suomen tarpeet on syytä hoitaa muilla keinoilla, maaseudun kehittämistuilla ja ympäristötuilla. Komissaari tähdensi samalla, että maan pohjoisosissa maksettava kansallinen 142-tuki on sitä vastoin perusteltu.
Maatalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) totesi vuorostaan Suomen katsovan, että 141-tuki on yhä tarpeen. Tuki on katkolla ensi vuoden lopulla.