EU haastaa Suomen oikeuteen satamajätteiden vuoksi
Euroopan unioni haastaa Suomen EY-tuomioistuimeen sen vuoksi, ettei Suomi ole täyttänyt EU:n sääntöjä laivojen jätteiden käsittelystä. Suomen ohella EU:n komissio vie oikeuteen samasta syystä Kreikan, Ranskan, Italian ja Portugalin.
Komission mukaan kaikilla jäsenmailla piti olla jo joulukuussa 2002 valmiina suunnitelmat jätteiden käsittelemisestä kaikissa satamissaan. Säännöt koskevat myös huvivenesatamia, jotka ovat olleet ongelma Suomelle.
EU syytti kaikkia viittä jäsenmaata, etteivät ne ole suunnitelleet, hyväksyneet ja panneet toimeen tarpeeksi hyvin unionin asettamia vaatimuksia.
Suomen ja muiden neljän maan lisäksi komissio varoitti Saksaa, Viroa ja Espanjaa, että se haastaa myös ne EY-tuomioistuimeen satamien jätteiden käsittelyn puutteiden vuoksi.