Vasemmistopopulisti Fico yhteistyöhön
äärioikeiston ja Meciarin puolueen kanssa
MARITA VIHERVUORI
Slovakian uusi hallitus on vasemmistopopulistisen Smerin (Suunta), äärioikeistolaisen Slovakian kansallispuolueen SNS:n ja entisen valtapuolueen, Demokraattisen Slovakian liikkeen HZDS:n koalitio.
Hallituksella on enemmistö parlamentissa, mutta vakaalta se ei puolueiden luonteiden perusteella vaikuta.
Vasemmistopopulisti Robert Fico , 44, voitti ylivoimaisesti Slovakian vaalit saaden 29,1 prosenttia äänistä, mutta ratkaisijan asemaan pääsi entinen pääministeri ja vahva mies Vladimir Meciar , 64, vaikkei saanut kuin 8,6 prosenttia äänistä. Nyt hän on tehnyt valintansa Ficon hyväksi. Koalition kolmas, äärioikeistolainen SNS, sai vaaleissa 11,7 prosenttia äänistä, mutta yleensä siihen on pidetty tiukkaa rakoa.
Sopimus jakoi paikat
Sopimuksen mukaan Smer saa yksitoista hallituspaikkaa, SNS kolme ja HZDS kaksi. Meciar ei henkilökohtaisesti mene hallitukseen.
Meciarin hallitessa Slovakia oli ulkopoliittisessa eristyksessä. Kun Mikulas Dzurinda , 55, 1998 voitti vaalit, hän johti Slovakian nopeasti Natoon ja pääsi hyppäämään viime hetkellä myös EU-junaan.
Slovakiaan on tulossa hallitus, johon EU:n olettaisi suhtautuvan nihkeästi.
Pakotteita se tuskin edes harkitsee, sillä pakotteet Itävallan nyt kaikkialla EU:ssa menestyksekkääksi tunnustettua hallitusta vastaan olivat nolo ennakkotapaus.
Sitä paitsi myös Slovakian hallitus on valittu vapailla ja demokraattisilla vaaleilla.
Reformipolitiikkaan peruutusvaihde
Fico lupasi perua Dzurindan hallituksen uudistukset, joihin kuuluu 19 prosentin yhtenäisvero (flat tax) sekä leikkauksia merkinnyt perusteellinen sosiaali- ja eläkejärjestelmän uudistaminen. Reformit saivat vauhtia Slovakian talouteen ja tekivät maasta houkuttelevan kohteen ulkomaisille investoinneille. Talouskasvu, 6,6 prosenttia, on korkein EU:ssa.
Mutta uudistuksissa on runsaasti väliinputoajia. Slovakia on yhä köyhä maa, elintaso alhainen ja palkat viidenneksen lännen vastaavista. Ficon tavoite on uusi 'käänne' takaisin sosiaalivaltioon. Asiantuntijat uskovat Ficon politiikan hidastavan talouskasvua.
Vaarana on monta askelta taaksepäin. Mutta yksinään ei Fico pysty Dzurindan uudistuksia perumaan. Ennen vaaleja Meciar ilmoitti haluavansa jatkaa Dzurindan työtä ilman Dzurindaa. Mikäli hän pysyy linjassaan, Fico ei kykene toteuttamaan reformien perumistaan. Tosin Meciar on aina ollut nopea käänteissään ja saattaa siirtyä Ficon linjalle.
SNS:n johtaja Jan Slota , 53, on yltiönationalisti. Hänen puolueensa hampaissa on erityisesti maan 12-prosenttinen unkarilainen vähemmistö, jonka oikeuksien leikkaamisessa myös Meciar hallituskaudellaan kunnostautui. Slota on tunnettu rajuista unkarilaisvastaisista lausunnoistaan. Mutta talouspolitiikka on oma lukunsa.
Pormestarin otteita
Slota on Zilinan kaupungin pormestari. Kun kysymys oli ulkomaisten investointien saamisesta Zilinaan, hän unohti yltiönationalismin ja toimi pragmaattisesti. Hän teki kaikkensa saadakseen Kia/Hyundain autotehtaan alueelleen. Ei ole varmaa, että Slotan puolue on valmis perumaan uudistukset, koska se vaarantaisi ulkomaiset investoinnit.
Uusi hallitus on arvaamaton. Jo Meciarin haittana pidettiin laskemattomuutta. Nyt hallituksen ohjaksiin tarttuu populistina tunnettu kirjoittamaton lehti Fico rinnallaan tasaantuneeksi väitetyn 'pahan pojan' HZDS ja äärioikeistolainen yltiönationalistinen SNS. Kysyä voi: Quo vadis, Slovakia?