Talous

Finnkino osti Sandrew Metronome Finlandin elokuvateatterit

TS/Jonny Holmén<br />Sandrew Metronomen Kinopalatsi on nyt Finnkinon omaisuutta. Turussa vallitsee tästedes lähes monopolitilanne elokuvateatteritarjonnassa, markkinoilla on ainoastaan yksi suuri toimija eli Finnkino.
TS/Jonny Holmén
Sandrew Metronomen Kinopalatsi on nyt Finnkinon omaisuutta. Turussa vallitsee tästedes lähes monopolitilanne elokuvateatteritarjonnassa, markkinoilla on ainoastaan yksi suuri toimija eli Finnkino.

HANNE YLI-PARKAS

Suomen suurin elokuvateatteriketju Finnkino on ostanut Sandrew Metronome Finlandin teatterit. Kauppaan sisältyy kolme elokuvateatteria, joista kaksi on Helsingissä ja yksi Turussa. Vuokratiloissa toimivien teattereiden toiminta siirtyy Finnkinolle välittömästi. Kaupan myötä muun muassa Suomen vanhin elokuvateatteri Helsingissä vaihtaa omistajaa.

- Kauppa tukee kasvustrategiaamme, mutta suurin merkitys on se, että uudet teatterit antavat lisää mahdollisuuksia ohjelmistopuolella. Varsinkin Helsingissä teatterit voivat profiloitua tarkemmin. Kuinka pitkälle ohjelmistojen erikoistumisessa mennään, se on vielä suunnitelmien alla, Finnkinon toimitusjohtaja Timo Mänty selvittää.

Sandrew Metronome Finlandin myyjä on ruotsalainen Sandrew Metronome Ab, joka kuuluu norjalaiseen Schibsted-konserniin. Sandrew Metronome on luopunut viime kuukausina elokuvateatteritoiminnasta myös muualla Pohjoismaissa keskittyäkseen elokuvien jakeluun ja tuotantoon. Nyt solmitun kaupan hintaa Mänty ei halua paljastaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turussa odotetaan kilpailun kiristymistä

Finnkinolla oli entuudestaan Suomessa kaikkiaan 23 elokuvateatteria, jotka keräsivät viime vuonna yli kolme miljoonaa katsojaa. Lisäksi Finnkino laajentaa toimintaansa muun muassa Lahdessa, Oulussa ja Vantaalla.

Samoin Finnkino odottaa kasvavaa tulosta Baltian maiden ja Venäjän markkinoilta. Yhtiöllä on tytäryhtiöt Virossa, Liettuassa ja Latviassa.

- Idän suuntaan meillä on kova kiinnostus ja useita projekteja käynnissä. Etenkin Venäjän markkinoilla on tällä hetkellä vielä tilaa ja katsojia riittää, Mänty toteaa.

Turussa uutinen Sandrew Metronomen kaupasta otettiin vastaan lievästi pettyneenä, mutta ei yllättyneenä. Dag Andersson , yksi turkulaisen elokuvateatteri Kino Thalian omistajista toteaa, että kaupan jälkeen Finnkino on ainoa iso toimija Etelä-Suomessa. Ainoastaan itäsuomalainen Savon Kinot on yhä alueellaan johtava elokuvapalveluiden toimittaja.

- Eihän tällainen monopoli ole koskaan alalle erityisen hyväksi, varsinkin jos se tarkoittaa, että samalla pienet teatterit tapetaan, Andersson toteaa.

Julian teatterin kohtalo ratkaisee tarjonnaan

Hänen mukaansa Kino Thaliassa odotellaan nyt jännittyneenä, mitä kaupasta seuraa. Jos Finnkino lopettaa Eerikinkadulla sijaitsevan Julian, kaupungin salimäärä vähenee ja kilpailu helpottuu. Jos taas Julia pidetään, kilpailu asiakkaista kiristyy.

- Tähän asti Kinopalatsi ja Julia ovat ajaneet samaa ohjelmistoa. Mutta kun omistaja on sama, tarve siihen vähenee ja ohjelmistoja voidaan profiloida. Silloin Julian ohjelmisto saattaa tulla meidän tontille, koska näytämme jo nyt pääasiassa pienempiä elokuvia, Andersson pohtii.

Yksityinen elokuvateatteri Kino Thalia perustettiin vuonna 1985. Nykyisillä omistajillaan se on ollut vuoden 2004 puolestavälistä. Thalian ohjelmisto koostuu suurimmaksi osaksi pieniltä maahantuojilta, erikoissarjoista sekä festivaali-, elokuvakerho-, päiväkoti- ja koululaisnäytöksistä. Vähintään puolet elokuvien näytöksistä on eurooppalaisia.

- Tässä täytyy nyt vain odotella, miten tilanne kehittyy, Andersson naurahtaa.