Uutiset

Kamerat valvomaan Oulun keskustaa

Oulun kaupungin keskustaan rakennetaan tänä kesänä valvontakameraverkosto. Keskustaan asennetaan yhteensä 22 kameraa. Poliisiasemalle sijoitetaan palvelin, johon kamerat on liitetty tietoverkon kautta. Tämä mahdollistaa reaaliaikaisen seurannan ja kuvantallennuksen. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun hätäkeskuksella on mahdollisuus seurata kuvaa jatkossa. Kamerat toimivat manuaalisesti tai itsenäisesti ja tallentavat eri viikonpäivinä ja vuorokaudenaikoina niin sanottuja vartiokierroksia videopalvelimen kovalevylle. Valvontakierroksia voidaan ohjelmoida eri tarpeiden mukaan. Talletettu kuva voidaan myös poimia myöhemmin tarkasteluja varten.