Uutiset

Porilaismiestä epäillään
haittaohjelmien tehtailuista

Turun Sanomat, Pori

Porilaismiehen epäillään levittäneen sähköpostin välityksellä haittaohjelmia miljooniin tietokoneisiin eri puolilla maailmaa. Porin poliisi tutkii tapausta yhdessä keskusrikospoliisin ja Iso-Britannian tietokonerikoksiin erikoistuneen poliisiyksikön kanssa.

19-vuotias porilaismies on otettu kiinni epäiltynä vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle. Jos mies todetaan syylliseksi, rangaistusasteikko ulottuu sakoista kahteen vuoteen vankeutta. Miehen epäillään kuuluneen kansainväliseen ryhmittymään, joka käyttää itsestään nimeä m00p. Sen epäillään kehittäneen uusia troijalaistyyppisiä haittaohjelmia, joita viruksentorjuntaohjelmat eviät tunnista ajoissa.

Haittaohjelman avulla saastunut tietokone liittyi osaksi ryhmittymän bot-verkkoa, jonka jälkeen sitä voitiin käyttää rikollisiin tarkoituksiin. Saastuneen koneen koko sisältö oli verkon jäsenien käytössä. Tutkinnanjohtaja Kirsi Kujalan mukaan toiminta ehti jatkua kuukausia ennen kuin siihen päästin britti- ja suomalaispoliisien yhteistyöllä kiinni. Parhaillaan poliisi selvittää, onko toiminnassa ollut myös muita kuin brittejä ja porilaismies.

Ryhmän kohteena ovat olleet pääasiassa isobritannialaiset koneet, mutta samalla on saastutettu tuhansia muitakin koneita eri puolilla maailmaa.