Talous

Mehiläisen MediPiko
yhteisyritys puretaan

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Mehiläinen purkavat yhteisyrityksensä MediPiko Oy :n. Yhtiö perustettiin tarjoamaan vakuutusyhtiöiden osoittamille potilaille kuntoutuspalveluja. Sen oli tarkoitus toimia Kangasalla sijaitsevan Pikonlinnan sairaalan tiloissa.

- Vakuutusyhtiöille tarjottiin sopimuksia, mutta markkinat eivät avautuneet, kertoo hallintoylilääkäri Jaakko Herrala . Muutoin vuonna 2003 aloitetun yhteistyön kokemukset ovat Herralan mukaan olleet myönteisiä.

MediPikon lopettaminen ei aiheuta irtisanomisia, sillä sen palvelukseen ei ole vielä palkattu ketään. Herralan mukaan tarkoitus oli ensin hankkia riittävä määrä töitä ja sitten ryhtyä pestaamaan henkilökuntaa.

Yhteisyrityksen lopettamisen myötä Mehiläinen hautaa myös suunnitelmat perustaa Pikonlinnaan hoivapalveluja ja vanhusten kuntoutusta tuottava yksikkö.

Pikonlinnassa toimineista sairaalayksiköistä osa on jo siirtynyt Tampereelle TAYS:n muiden osastojen yhteyteen, ja loppujenkin on määrä muuttaa viimeistään ensi vuonna. Nyt sairaanhoitopiiri pohtii uutta käyttöä noin 20 000 neliömetrin laajuisille Pikonlinnan tiloille.