Soihtuviesti jatkaa
Turusta Tukholmaan
ANU VÄLILÄ
Turkuun Aurajoen rannalle juhannuspäiväänsä viettämään tulleet pääsivät todistamaan erikoista tapahtumaa. Parikymmentä kansainvälisen World Harmony Run
-soihtuviestin juoksijaa kolmestatoista eri maasta saapui palavan soihdun saattelemina jokilaiva Svarte Rudolfin edustalle kuuden aikaan lauantai-iltana.
Turun kaupungin liikuntasihteeri Martti Raikasniemi toivotti juoksijat tervetulleiksi tulevaan Euroopan kulttuuripääkaupunkiin kuuluvien fanfaarien kera.
- Soihtuviestin Turun osuus on aiempina vuosina päättynyt Kauppatorille ihmisvilinän keskelle. Tämä oli täysi vahinko, että viestijuoksu saapui tänä vuonna Turkuun juhannuspäivänä. Olin ihan masentunut, kun kuulin ajankohdasta, sillä ajattelin, ettei kaupungissa ole juhannuksena ketään, ja varmasti sataa vielä vettäkin, soihtuviestitapahtuman järjestelyissä vuodesta 1989 mukana ollut Raikasniemi sanoi.
450 kilometriä Suomea takana
Viestijuoksun Euroopan osuus saapui Suomeen viime viikon maanantaina ja päättyi lauantaina Turkuun.
Venäjältä Nuijamaalle saapunut viesti kulki Lappeenrannan, Kouvolan ja Porvoon kautta Helsinkiin, josta soihtuviesti jatkui Salon, Paimion, Piikkiön ja Kaarinan kautta Turkuun.
- Suomen osuus on yhteensä 450 kilometriä. Päivässä juoksijat juoksevat keskimäärin noin viisitoista kilometriä, mutta on meillä porukassa yksi tyttö, joka juoksee päivittäin kolmekymmentä kilometriä, Suomen tapahtuman järjestäjä Anne Leinonen kertoi.
Turusta kansainväliset juoksijat jatkoivat lauantai-iltana laivalla matkaansa Ruotsiin ja sieltä jälleen muualle Eurooppaan.
Viestijuoksu alkoi maaliskuussa Lissabonista ja päättyy lokakuussa Lontooseen.
Soihtu kulkee kädestä käteen
Soihtuviesti on nimenomaan tavallisille ihmisille tarkoitettu epäpoliittinen tapahtuma, joka pyrkii vahvistamaan yhteenkuuluvuutta ja ystävyyttä liikunnan avulla. Soihtuviesti järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987.
Juoksun näkyvin tunnusmerkki on olympialaistyyliin kädessä kannettava palava soihtu. Palava soihtu yhdistää eri kansoja ja ihmisiä kulkiessaan ihmiseltä toiselle ja maasta toiseen. Myös tapahtumaa paikan päällä seuranneet turkulaiset saivat soihdun hetkeksi käsiinsä.
Juoksun käytännön toteutuksen koordinoi Sri Chinmoy Marathon Team, joka järjestää juoksutapahtumia kymmenissä maissa.
- Idea on se, että kuka tahansa voi osallistua viestijuoksuun. Ei ole väliä, minkälaisessa fyysisessä kunnossa on, sillä soihtuviestiin voi osallistua vaikka vain muutamalla askeleella, Leinonen kertoi.