Kymmeniä islamistitaistelijoita pidätettiin Saudi-Arabiassa
Saudi-Arabian viranomaiset ovat pidättäneet 40 islamistitaistelijoiksi uskomaansa henkilöä, kertoo maan valtiollinen televisio. Heistä yli kymmenellä epäillään olevan suoranaisia yhteyksiä terrorismiin, ja loppujen katsotaan viranomaisten mukaan osallistuneen muutoin epäilyttäviin toimiin. Pidätykset tehtiin eri puolilla Saudi-Arabiaa, muun muassa Mekan alueella sekä maan itä- ja pohjoisosissa. Turvallisuuslähteiden mukaan ratsiassa löydettiin myös aseita sekä dokumentteja, joilla vaikuttaa olevan yhteyttä islamistitaistelijoiden iskusuunnitelmiin.