Koralliriuttojen suojelu surkealla tolalla
Oslo,
(STT-Reuters)
Vain murto-osa maailman merien koralliriutoista on kunnolla suojeltuja, kertoo kansainvälinen tutkimus. Tutkijat syyttävätkin valtioita välinpitämättömyydestä.
Tutkimuksen mukaan kunnollisesta suojelusta nauttii vain kaksi prosenttia riutoista, muita uhkaavat edelleen laiton kalastus ja kaivostoiminta sekä saasteet.
- Luvut ovat masentavia, puuskahtaa kanadalaistutkija Camilo Mora Dalhousien yliopistosta.
Periaatteessa tilanteen pitäisi olla parempi, sillä virallisten asiakirjojen mukaan riutoista 18,7 prosenttia sijaitsee meriensuojelualueilla. Moraa nämä tiedot eivät vakuuta.
- Monet maat perustavat suojelualueita ja unohtavat ne välittömästi. Viivat kartalla eivät riitä suojelemaan koralliriuttoja, hän sanoo.
Koralliriutat toimivat monien kalalajien tärkeinä lisääntymisalueina ja ne ovat myös monien lajien koti. Lisäksi riutat suojaavat rannikkoa eroosiolta ja houkuttelevat sukellusturisteja.
Tutkimus tehtiin Uudessa-Seelannissa seitsemän maan tutkijoiden yhteishankkeena.