Uutiset

Berlusconi teki viimein tilaa Prodille

Rooma,
(STT-Ansa)

Italian pääministeri Silvio Berlusconi on tunnustanut lopulta vaalitappionsa. Berlusconi ilmoitti jättävänsä eronpyyntönsä presidentti Carlo Azeglio Ciampille ensi tiistaina, yli kolme viikkoa parlamenttivaalien jälkeen.

Berlusconi taipui eroon, kun parlamentin ala- ja ylähuone olivat hyväksyneet Romano Prodin ehdokkaat puhemiehikseen. Keskusta-vasemmiston voittoa laimensivat tosin nöyryytykset. Kummastakin miehestä piti äänestää neljään otteeseen.

Prodin liittouma joutuu vastaisuudessakin koetukselle varsinkin senaatissa, sillä keskusta-vasemmistolla on siellä vain kahden paikan enemmistö. Prodi päihitti keskusta-oikeiston niin niukasti 9. ja 10. huhtikuuta pidetyissä vaaleissa, että tulokselle jouduttiin hakemaan vahvistus korkeimmasta oikeudesta.

Berlusconin tukijat tekevät todennäköisesti kaikkensa tulevan hallituksen nujertamiseksi.

- Tavoitteenamme on saada se (vasemmistohallitus) kaatumaan niin pian kuin mahdollista, myönsi hyvinvointiministeri Roberto Maroni.