Uutiset

Linnassa ja kaduilla juhlitaan

Turun Sanomat, Tukholma

Kuningas Kaarle Kustaan sunnuntaista 60-vuotispäivää juhlitaan tällä viikolla Ruotsissa kolme päivää.

Perjantaina 28. huhtikuuta aamulla kuninkaanlinnassa kuningas ottaa vastaan lahjat, joita hän saa muun muassa eri järjestöiltä. Iltapäivällä kuningas järjestää linnassa nuorisolle ja nuorisojohtajille seminaarin teemasta syrjäytyneisyydestä osallistumiseen.

Lauantaina 29. huhtikuuta illalla kuningas järjestää yksityiset illalliset vierailleen Drottningholmin linnassa.

Sunnuntaina 30. huhtikuuta linnankirkossa on aamupäivällä kiitosjumalanpalvelus Te Deum. Sen jälkeen kuningas on läsnä linnan pihalla päävartioston vahdinvaihdossa. Kello 11.30 ammutaan kunnialaukaukset ja ilmavoimien Gripenit lentävät kuninkaanlinnan yli.

Kello 13 on kansalaisilla mahdollisuus juhlia kuningastaan Lejonbackenilla, samaan aikaan kun Adolf Fredrikin koulun musiikkiluokat ja maavoimien orkesteri esiintyvät.

Kello 14 valtiopäivät tarjoaa lounaan Tukholman kaupungintalossa, jonne kuningaspari siirtyy hevosvaunuissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Illalla on vuorossa televisionkin valtiosalista välittämä konsertti, johon kutsutut 300 vierasta osallistuvat. Konsertissa esiintyvät Ann Sofie von Otter , Malena Ernman , Jeanette Köhn , LisaNilsson , Karl-Magnus Fredriksson , Ale Möller , Anders Paulsson , kuninkaalliset filharmonikot ja Gustaf Sjökvistin kamarikuoro. Sitten odottavat gaalapäivälliset kuninkaanlinnassa.

Kuninkaallinen ja pitkä vieraslista

Viikonvaihteen juhlintaan osallistuvat tasavallan presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi . Presidenttipari saapuu Tukholmaan lauantaina iltapäivällä ja palaa kotiin vapunpäiväksi puolilta öin maanantaita vasten.

Norjasta saapuvat kuningaspari Harald ja Sonja , kruununprinssi Haakon ja tämän Mette-Marit

-puoliso sekä pikkuprinssi Sverre Magnus .

Tanskaa edustavat kuningatar Margareeta, prinssipuoliso Henrik sekä kruununprinsessa Mary ja pikku prinssi Christian .

Britannian kuningashuoneesta ei tule Tukholmaan yksikään, mikä hieman hämmästyttää Ruotsissa. Kuningatar Elisabet tosin täytti itse vastikään 80.

Muut Euroopan nykyiset ja entisetkin kuningashuoneet ovat edustettuina. Belgiasta, Hollannista ja Espanjasta saapuvat kuningasparit. Edustettuina ovat myös Luxemburgin, Liechtensteinin ja Jordanian hallitsijasuvut sekä entisistä hallitsijasuvuista Portugalin, Romanian, Kreikan, Bulgarian ja ex-Jugoslavian kuninkaalliset. Thaimaasta saapuu prinsessa Sirindhorn , Monacosta ruhtinas Albert .