Lentokone
asuinalueelle
Afganistanissa
Yhdysvaltain huumeviranomaisia kuljettanut rahtilentokone ajautui kiitoradalta asuinalueelle Afganistanissa maanantaina. Ainakin viisi ihmistä kuoli onnettomuudessa. Heistä kaksi oli ulkomaalaisia. Kuolleista kaksi oli koneen sisällä ja kolme sen ulkopuolella.
Kone syöksyi ulos, kun se yritti laskeutua amerikkalaisjoukkojen käyttämälle Lashkar Gahin lentokentälle Etelä-Afganistanissa. Viranomaisten mukaan yksi kuolleista oli kolmivuotias tyttö, ja useita haavoittuneita naisia ja lapsia kaivettiin esiin sortuneista savitaloista. Vielä illansuussa ainakin viisi paikallista oli kateissa.
Viranomaisten mukaan kone oli yrittänyt väistää kiitoradalle pysäköitynyttä rekkaa. Koneessa oli matkustajia kahdeksasta maasta, mutta muiden kuin amerikkalaisten kansallisuutta ei kerrottu.