Uutiset

Yhdeksän loukkaantui usean auton kolarissa Kajaanissa

Kajaani,
(STT)

Yksi henkilö loukkaantui vakavasti ja kahdeksan sai lieviä vammoja, kun yhdeksän autoa päätyi samaan kolarisumaan Kajaanissa. Onnettomuus tapahtui Nuottijärvellä kymmenisen kilometriä Kajaanista etelään valtatiellä viisi hieman ennen kello 16:ta.

Poliisin mukaan rajuun rytäkkään päätynyt tilanne sai alkunsa, kun Kajaanin suunnasta tullut puutavarayhdistelmä oli pysähtynyt ajokaistalle odottamaan vastaantulevia kääntyäkseen vasemmalle metsäautotielle.

- Yhdistelmän ja sen taakse pysähtyneen autojonon perään ajoi henkilöauto. Ilmeisesti auton kuljettaja jarrutti ja huomasi sitten, ettei hän saakaan autoaan pysäytettyä. Sen jälkeen hän väisti vasemmalle kaistalle törmäten vastaan tulleeseen autoon, selvitti kenttäjohtaja, ylikonstaapeli Pertti Sirviö Kajaanin poliisista.

Jonossa tulevat ajoneuvot joutuivat jarruttamaan törmäten toistensa perään. Yksi vastaantulevista oli kuorma-auto.