Uutiset

Siitepölyn kaukokulkeumat voidaan ennustaa

Ilmatieteen laitos tekee tänä keväänä päivittäin kaukokulkeumaennusteita koivun siitepölyn leviämisestä Suomeen. Ennusteet välitetään Turun yliopiston aerobiologian yksikön käyttöön. Kyse on ensimmäisistä kehitteillä olevan mallin avulla tehdyistä siitepölyennusteista.

Muista maista kulkeutuneeseen siitepölyyn ei ole aiemmin osattu varautua. Tyypillisimmin kaukokulkeutunut siitepöly tulee Suomeen Baltian maista, joissa kukinta alkaa keskimäärin viikkoa tai kahta aiemmin kuin Etelä-Suomessa, mutta Venäjältäkin sitä voi kulkeutua todella suuria määriä. Myös Etelä-Ruotsista sekä Itämeren etelärannikolta Puolasta ja Saksasta peräisin olevaa siitepölyä on havaittu Suomessa.

- Siitepölyn kaukokulkeumatilanteet ovat luonteeltaan äkillisiä ja vain muutaman päivän mittaisia, mutta ne voivat aiheuttaa oireita allergisille. Ennusteiden tekeminen edellyttää kulkeutumisen lähdealueena olevien koivumetsien kartoittamista sekä kukinnan ajoittumisen ja voimakkuuden mallintamista koko Euroopassa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Korkeista pitoisuuksista saadaan näin annettua ennakkovaroituksia. Koivun siitepölyallergiasta kärsii jopa 10-15 % suomalaisista.

Keskiviikkona annetun siitepölytiedotteen mukaan sateinen sää viivyttää siitepölykauden alkamista. Lepän siitepölykauden odotetaan alkavan kun sää poutaantuu. Pähkinäpensas kukkii samanaikaisesti lepän kanssa. Pähkinäpensas on yleinen vain etelä- ja lounaisrannikolla.