Uutiset

Yli miljoona ranskalaista marssi
työehtojen heikentämistä vastaan

LK/REUTERS<br />Mielenosoittajien massa täytti Seinen ylittävän sillan Pariisissa tiistaina.
LK/REUTERS
Mielenosoittajien massa täytti Seinen ylittävän sillan Pariisissa tiistaina.

Yli miljoona ranskalaista marssi tiistaina pätkätöitä ja nuorten työehtojen heikennyksiä vastaan. Samalla Ranskan oikeistohallitusta vaadittiin yhä kiivaammin perumaan kiistelty työlakiuudistus.

Ay-liikkeen arvioiden mukaan kaduilla oli jopa kolme miljoonaa kansalaista.

Lisäksi laaja lakkoilu haittasi liikennettä ja koulujen toimintaa. Täydellisesti liikenne ei kuitenkaan pysähtynyt, ja esimerkiksi Pariisin metro kulki kohtuullisesti.

Pariisissa Place d'Italielta alkaneeseen marssiin osallistui ainakin 90 000 ihmistä. Sekalaisessa joukossa oli niin opiskelijoita, kokeneita ay-aktiiveja kuin lastensa tulevaisuudesta huolestuneita vanhempiakin.

- Me ranskalaiset olemme tehneet kovasti töitä saavuttaaksemme sen, mitä meillä on. En halua, että nuoret pakotetaan palaamaan ajassa taaksepäin, tyttärensä kanssa marssille tullut Josianne Chambon selvitti.

Mielenosoittajien mukaan hallitus on tekemässä uudella lailla nuorista työmarkkinoiden heittopusseja.

Uusi työlaki pidentäisi alle 26-vuotiaiden koeaikaa kahteen vuoteen. Sen aikana nuori voitaisiin irtisanoa ilman perusteluja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hallituksen mukaan laki rohkaisisi yrityksiä palkkaamaan nuoria.

Pariisin mielenosoitukseen oli viime viikon tapaan tullut myös naamioituneita häiriköijiä, jotka muun muassa hajottivat ikkunoita ja ryöstelivät mielenosoittajien tavaroita.

Runsaslukuinen poliisi oli varautunut yhteenottoihin ja sai pidettyä välikohtaukset mielenosoituksen aikana hallinnassa ay-väen avustuksella. Toistasataa nuorta pidätettiin.

Mielenosoituksen jälkeen poliisi varautui kuitenkin vielä yhteenottoihin erillisten nuorisojoukkojen kanssa.

Pääosin tunnelma sateisella Place d'Italiella oli rauhallinen. Nakkisämpylät ja protestipillit tekivät kauppansa, ja mielenosoitusväki liimasi innokkaasti pääministeri Dominique de Villepinin ja sisäministeri Nicolas Sarkozyn vastaisia tarroja vaatteisiinsa.

- Villepin ja Sarkozy, teidän koeaikanne on ohi, monissa banderolleissa julistettiin.

Työlakia vastustavat erityisesti opiskelijat. Myös tiistaina Pariisin yliopistot pysyivät suljettuina.

Lakkovahteina toimivat opiskelijat estivät edellispäivien tapaan pääsyn kampuksille muun muassa metalliporttien ja huonekalujen avulla.

- Tulemme tänne heti aamumetrolla ja päästämme alueelle vain tutkijat ja remonttimiehet, insinööriopiskelija Yamn Ducher selvitti Jussieun kampuksen sulkujen takaa.

Osa opiskelijoista on tosin jo turhautunut sulkuihin, sillä ne estävät heiltä valmistautumisen kevättentteihin. Jussieun portilla onkin jo nähty jopa yhteenottoja vahtien ja opiskelemaan haluavien kanssa.

"Ei saa antaa periksi nyt"

Jussieun ylioppilaskunta äänesti kuitenkin jälleen tiistaina ylivoimaisesti sulkujen jatkamisen puolesta.

Tulos kruunattiin rähjäisessä auditoriossa äänekkäin aplodein ja kannustushuudoin. Samalla sadat opiskelijat nostattivat tunnelmaa mielenosoitusten jatkamiseksi.

- Emme saa antaa periksi hallitukselle, me voimme voittaa, eräs opiskelija-aktiivi painotti.

Innokkaimmissa puheissa vaadittiin jopa vallankumousta. Lakkoilun vastustajat pitivät asennetta vastuuttomana.

Pääministeri de Villepin on sanonut olevansa valmis neuvottelemaan opiskelijoiden ja ay-väen kanssa lain muuttamisesta, mutta ei sen pois vetämisestä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Neuvottelujen mahdollisuutta on tarkoitus pohtia jälleen keskiviikkona.