Kaksi työmatkalaisten bussia suistui jäiseltä tieltä Raumalla
JARI RANTANEN
Kymmenkunta ihmistä sai lieviä vammoja, kun Olkiluotoon matkalla ollut linja-auto suistui hiljaisessa vauhdissa jäiseltä tieltä ja kaatui kyljelleen pellolle Rauman pohjoispuolella Sorkan kylässä varhain tiistaiaamuna.
Teollisuuden Voiman työmatkalaisia kuljettaneesta bussista kuljetettiin ensiapuun vammojaan tarkastuttamaan kaikkiaan parikymmentä ihmistä. Kenenkään loukkaantuneen vammat eivät ole vakavia. Useimmat selvisivät onnettomuudesta pintanaarmuin.
Puoli tuntia myöhemmin lähes samassa paikassa suistui tieltä toinen TVO:n työntekijöitä Olkiluotoon kuljettanut bussi. Valaisinpylvään katkaissut linja-auto pysyi törmäyksen jälkeen pyörillään. Sen matkustajista kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Tie oli vielä hiekoittamaton
Ensimmäinen TVO:n työntekijöitä Raumalta kaupungin pohjoisosien kautta Olkiluotoon kuljettanut auto suistui tien sivuun aamulla noin kello 6.40 Sorkanmaantiellä. Päällystetty tie on mutkainen, töyssyinen ja kallistuksiltaan heittelevä. Tiistaiaamuna tie oli vesisateen jäljiltä vielä hiekoittamatta ja erittäin liukas.
Onnettomuuspaikalla nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa, ja piirturin mukaan bussin vauhti oli selvästi hiljaisempi.
Olkiluodon työmatkalaisvuorot ovat yleensä täynnä matkustajia. Poliisin listassa oli tiistaina iltapäivällä 21:n sellaisen matkustajan nimet, jotka kuljetettiin onnettomuuspaikalta ambulansseilla tai takseilla tarkastuttamaan vammansa tai saamaan hoitoa. Osa matkustajista jatkoi takseilla onnettomuuspaikalta Olkiluotoon.
Puoli tuntia myöhemmin, kun ensimmäiset sairaankuljetusautot ja poliisipartio olivat ehtineet jo onnettomuuspaikalle, toinen Olkiluotoon matkalla ollut linja-auto suistui tien sivuun päin valaisinpylvästä. Myös sen vauhti oli ennen onnettomuutta hiljainen.
Hiekoitusauto ehti Sorkanmaantielle vasta kahden bussionnettomuuden jo tapahduttua.
Hankala tieosuus huonolla kelillä
TVO:n työmatkaliikennettä ajavan Oras Liikenteen ajomestari Tommi Oras tietää vuoroja itsekin ajaneena Sorkanmaantien olevan hankala varsinkin tiistaiaamun kaltaisella kelillä. Hän ei kuitenkaan moiti tien olevan yleisesti huonosti hoidettu.
- Pikemminkin nyt oli huonoa tuuria. Lumisadetta odotettiin, mutta aamuksi tulikin alijäähtynyttä vettä, hän sanoi.
Oras Liikenne ajaa Sorkan kautta päivittäin useita Olkiluodon työmatkavuoroja sekä paikallisvuoroja.
Sorkanmaantie jouduttiin sulkemaan liikenteeltä tiistaiaamuna useaksi tunniksi linja-autojen onnettomuuksien vuoksi.
Surkean kelin vuoksi Oras Liikenne jätti tiistaiaamuna ajamatta useita koululaiskuljetusvuoroja vaikeimmilla hiekoittamattomilla teillä.