Uutiset

Kone lukee postinumeroita silmänräpäystä nopeammin

TS/Riitta Salmi<br />Posti ei elä pelkästään kirjeistä. Kimmo Lehdon mukaan traktorin renkaiden kaltaista tuhtia tavaraa kulkee harvemmin.
TS/Riitta Salmi
Posti ei elä pelkästään kirjeistä. Kimmo Lehdon mukaan traktorin renkaiden kaltaista tuhtia tavaraa kulkee harvemmin.

JAMIE NIEMINEN

Sähköinen kommunikointi tekstiviestein ja sähköpostein on saanut kansalaiset siihen uskoon, että enää muutama jälkeenjäänyt yksilö kiikuttaa kiitoskirjeen tai ystävänpäivänkortin postiin.

Todellisuudessa postia tarvitaan enemmän kuin aikoihin. Vaikka puhelimet ja tietokoneet tuntuvat kommunikaattoreineen ja laajakaistoineen hallitsevan koko yhteiskuntaa, postille jää vielä ylenpalttisesti tietoa välitettäväksi.

Turun postikeskus esimerkiksi lajittelee pelkästään noin miljoona kirjettä vuorokaudessa. Ja jos oikein tiukkaa tekee, pystytään siellä hoitelemaan samassa ajassa jopa 2,5 miljoonaa kirjettä.

Tähän ei tietenkään ihminen yksin pysty. Postikin on ottanut avukseen koneet, jotka paikka paikoin ovat niin älykkäitä, että korjaavat ohimennen ihmisen tuhertamat postinumerotkin alkuperäistä luettavampaan kuntoon.

Laskut perille yhä paperilla

Sähköinen tiedonvälitys on kasvanut räjähdysmäisesti. Lähestulkoon kaikki laskut kuitenkin painetaan yhä paperille. Moni hoitaa jo nyt maksuliikenteensä tietokoneella, mutta jokaisen laskun posti on ensin kiikuttanut paikalle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjepostin kappalemäärä tuntuu uskomattoman suurelta. Mutta jos perheessä jokaisella on oma kännykkä, on luonnollista, että pelkästään matkapuhelimista kertyy vino pino laskuja kuukausittain.

Myös postimyynnin suosio on lisääntynyt tuntuvasti. Sitten on vielä laskun, muistutuslaskun ja karhulaskun vuoro.

Kerran kuukaudessa posti tuo myös tiliotteet pankista, luottokorttilaskut, sähkölaskut...

Laskut ovat tyypillisesti standardikokoa, ja niitä voi lykätä lajittelukoneen kitaan sylillisen toisensa jälkeen. Yhdessä vilauksessa kone on viskonut kirjeet lukemiensa postinumeroiden perusteella siihen järjestykseen mihin ne milloinkin halutaan.

Joka viides kirje lajitellaan käsin

Pääasiassa kirjeet annostellaan laatikoihin postinkantajien piirien mukaan ja oikeassa osoitejärjestyksessä. Osoitetta kone ei pysty lukemaan, mutta ei sen tarvitsekaan.

- Jos postinumerossa on jotain outoa tai jos se on muuten vaan epäselvä, kone kuvaa sen ja lähettää kuvan sähköisesti kerrosta ylempänä näyttöpäätteen ääressä istuville virkailijoille, jotka korjaavat käden käänteessä numeron koneelle kelpaavaksi. Kone voi lajitella postin myös aakkosjärjestykseen, katujärjestykseen tai kerrostalon ovinumeroiden mukaan, toteaa suunnittelupäällikkö Kimmo Lehto Suomen Postin tuotantopalvelusta.

Kone lukee postinumeroita ja pyörittää kirjeitä eteenpäin 2,5 metrin sekuntivauhdilla. Pääkone tekee myös näkymättömiä merkintöjä kirjeisiin, jotta lajittelukone vuorostaan selviytyy tehtävästään eli kirjeiden lajittelemisesta 264 lokeroon kuuden kerroksen välillä.

Viisaasti lajittelukoneen tunnistimet sylkäisevät heti ulos linjalta kirjeen, joka sisältää esimerkiksi metallia. Näin herkkä koneisto ei joudu vaaraan vaurioitua. Myös rypistyneet tai muuten huonokuntoiset kirjeet joutuvat käymään konetta hoitavan virkailijan käsien kautta.

Erikseen postissa lajitellaan puolta suuremmat kirjeet puolta suuremmassa koneessa. Isoja kirjeitä lajittelevan koneen työskentelyä voi seurata vaikka koneen sisältä. Koska kirje saa olla korkeintaan kolmen sentin paksuinen, kaikki näistä mitoista poikkeavat lähetykset lajitellaan erikseen.

Lehdon mukaan noin 20 prosenttia kaikista kirjeistä joudutaan lajittelemaan edelleen käsin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Joskus pakkaus rikkoontuu

Postilähetysten pakkausmateriaali aiheuttaa päänvaivaa paitsi koneille myös virkailijoille. Lujana pidetty kuplamuovipakkauskin voi repeytyä, jos kirje sisältää lähetyksen lisäksi paljon ilmaa. Pinon alimmaiseksi joutuessaan kuori saattaa poksahtaa auki varsinkin, jos sisällä on pehmeää ja periksiantavaa tavaraa.

Rikkinäiseen kirjeeseen törmätessään posti selvittää, missä vaiheessa kirjekuori on rikkoutunut ja puuttuuko sisältöä. Kirje myös suljetaan asiakasta informoiden.

- Ulkomailta tulee runsaasti lähetyksiä. Joissakin on käytetty surkean heikkoa muovikäärettä, joka on jo tullessaan repaleinen, Lehto sanoo.

- Toisaalla taas ulkomaanposti on aivan esimerkillisen tiiviisti pakattu. Sama pätee esimerkiksi kauppatavaraan, kuten cd-levyihin ja vastaaviin, jotka kulkevat lujissa pakkauksissa. Erityisen tukevasti on pakattu mm. sokeainkirjeet, jotka posti kuljettaa maksutta.

TS/Riitta Salmi<br />Anne Rantala syöttää kirjeitä metrikaupalla lajittelukoneelle, joka kyyditsee ne eteenpäin 2,5 metrin sekuntivauhdilla.
TS/Riitta Salmi
Anne Rantala syöttää kirjeitä metrikaupalla lajittelukoneelle, joka kyyditsee ne eteenpäin 2,5 metrin sekuntivauhdilla.