Uutiset

Palestiinalaisparlamentti hyväksyi Hamasin hallituksen

Ramallah,
(STT-Reuters)

Palestiinalaisten parlamentti hyväksyi tiistaina ääriliike Hamasin uuden hallituksen ja hallitusohjelman. Hallituksen on määrä vannoa virkavalansa huomenna.

Ismail Hania, uuden hallituksen pääministeri, toisti hiukan ennen parlamentin äänestystä, että Hamas ei luovu taistelusta Israelia vastaan.

Päivää aiemmin Hania oli pitänyt maltillissävyisemmän puheen. Siinä Hania sanoi hallituksen olevan valmis neuvottelemaan "oikeudenmukaisen rauhan" saamiseksi Lähi-itään. Yhdysvallat torjui heti tuoreeltaan neuvottelut, jollei Hamas luovu väkivallasta, hyväksy edellisen palestiinalaishallinnon tekemiä sopimuksia Israelin kanssa ja tunnusta Israelin olemassaolon oikeutta.

Hania sanoi parlamentissa Yhdysvaltojen vastauksen todistavan, että Bushin hallitus ei ole tasapuolinen suhtautumisessaan palestiinalaisiin ja Israeliin.

Myös Israel on torjunut Hamasin esityksen rauhanneuvotteluista.

Hamas on tehnyt lähes 60 itsemurhaiskua israelilaisia vastaan vuoden 2000 jälkeen. Kuluneen vuoden aikana Hamas on yleensä noudattanut tulitaukoa.