TOK perustaa liikenne-myymälän Marjamäkeen
Matti Arvaja
Turun osuuskauppa avaa vuosikymmenen loppuun mennessä uuden liikennemyymälän Raisioon Raumantien ja Kustavintien risteykseen. Raision kaupunginhallitus hyväksyi alueen asemakaavoituksen aloittamista koskevan sopimuksen.
Liikennemyymälän alue sijaitsee liittymän itäpuolella. Kaavoitettavan alueen koko on runsaat neljä hehtaaria.
TOK:n toimitusjohtajan Harri Koposen mukaan yhtymän tavoitteena on lisätä market- ja liikennemyymälätasoisten kauppapaikkojen määrää Turun seudulla. Raisioon on tarkoitus sijoittaa ABC-liikennemyymälä, joka tarjoaa tiellä liikkujille kahvila- ja ravintolapalveluja, elintarvikemyymälän ja polttoaineiden jakelualueen.
- Raision liikennemyymälästä on kaavailtu vastaavaa, mitä meillä jo on Auranlaaksossa, Aurassa ja Tammisillassa, Koponen sanoo.
Koposen mukaan liikennemyymälän avaamisen tarkka ajankohta on vielä avoin. Liittymän kylkeen on suunniteltu runsaan 2 000 kerrosneliön tiloja.
- Sanotaan niin, että eiköhän avajaisia päästä pitämään tämän vuosikymmenen puolella, Koponen toteaa.
TOK on hankkinut omistukseensa osan sopimusalueesta ja loppuosasta on tarkoitus tehdä kaupat vielä kuluvan kuun aikana.
Raisio laatii parhaillaan pohjoisten alueidensa osayleiskaavaa. Kaupunki katsoo osayleiskaavatyön olevan niin pitkällä, että sen rinnalla voidaan aloittaa ensimmäisen asemakaavan tekeminen.