Uutiset

Varsinais-Suomi luotsiksi Itämeren EU-ohjelmille

ARI NIEMI

Varsinais-Suomen liitto ryhtyy valmistelemaan ja hallinnoimaan keskisen Itämeren alueen EU-ohjelmia. Central Baltic -ohjelmien EU-rahoitusosuus on noin 100 miljoonaa euroa rahoituskaudella 2007-2013.

- Lisäksi ohjelmaan tulee arviolta 25 miljoonaa euroa kansallista rahaa ja jonkin verran yksityistä rahaa, sanoo Varsinais-Suomen liiton hallintopäällikkö Markku Roto .

EU-ohjelmiin tarvitaan valmisteluvaiheen jälkeen 15-18 työntekijää. Määrästä puolet sijoittuu Turkuun ja puolet sivutoimistoihin muun muassa Baltian maihin, Ruotsiin ja Ahvenanmaalle.

Roton arvion mukaan Turkuun tulevasta työntekijämäärästä 4-5 on kokonaan uutta henkilöstöä.

Central Balticin toimintakenttää ovat Etelä-Suomen, Ahvenanmaan, Viron, Latvian ja Ruotsin itäpuolen rannikkoalueet ja näiden saaristo. Toiminnan pääpaino on matkailua ja ympäristöä edistävissä hankkeissa.

Suomen, Viron, Ruotsin, ja Latvian aluekehityksestä vastaavat ministeriöt sekä Ahvenanmaan itsehallinto sopivat viime joulukuussa rajat ylittävän alueellisen yhteistyöohjelman laajentamisesta. Central Balticiksi muuttuneen ohjelman valmistelu-, hallinto- ja valvonta päätettiin antaa Varsinais-Suomen liitolle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Varsinais-Suomi on ennestään vetänyt Etelä-Suomen ja Viron välistä Interreg-ohjelmaa.

Turunmaalle haetaan tukea

Varsinais-Suomen maakuntahallitus vaati maanantaina, että tulevan rakennerahastokauden haasteellisten alueiden listan on pidettävä sisällään koko Turunmaan seutukunta, myös Kemiön saari ja Parainen.

Vaatimusta perustellaan sillä, että Turunmaan saariston työllisyystilanne on heikentynyt huomattavasti puolustusvoimien järjestelyiden takia.

Sisäasiainministeriön määrittelyssä ensi rahoituskaudella haasteellisia kuntia ovat mm. Vakka-Suomen ja Loimaan seudun kunnat sekä todennäköisesti saaristolain mukaiset alueet.