S-ryhmä laajentaa Sokos
Hotels -ketjun Pietariin
S-ryhmä laajentaa Sokos Hotels
-ketjun Pietariin. Hotelli- ja ravintolatoimintaa harjoittava Sokotel suunnittelee Pietarin keskustaan yhteensä kolmea hotellia.
Ensimmäinen Sokos-hotelli on tarkoitus avata Pietarin Vasilinsaarelle ensi kesänä. Sokotel on tehnyt 20 vuoden vuokrasopimuksen hotellin rakennuttajan, virolaisen Manutent-yhtiön kanssa.
- Samalla tavalla sijoittajien avulla toteutamme muutkin
Pietarin hotellihankkeet. Jo tämän vuoden puolella julkistetaan seuraava hanke, sanoi SOK Holdingin toimitusjohtaja Juhani Järvenpää tiedotustilaisuudessa maanantaina.
Sokotelin alkuinvestointi Vasilinsaaren 260 huoneen hotelliin on noin viisi miljoonaa euroa. Hotelli työllistää avauduttuaan satakunta ihmistä.
Tällä hetkellä Sokotelin ainoa ulkomailla sijaitseva hotelli on Tallinnan Viru-hotelli. Yhteensä S-ryhmään kuuluu 52 hotellia, jotka toimivat Sokos Hotels-, Radisson SAS- ja Holiday Club -ketjuissa.
- Riikakin on tutkinnan ja keskustelujen kohteena. Uskon, että lähivuosina sinnekin syntyvät vastaavat projektit, jatkoi SOK:n toimialajohtaja Matti Pulkki.