Metsästä taskurahaa ja työkykyä
EEVA SUOJANEN
Luonnosta saa eväitä ja elämänlaatua. Luonnon monipuolista hyödyntämistä tavoiteltiin Loimaan, Alastaron ja Härkätien 4H-yhdistysten kolmevuotisessa hankkeessa. Hankerahoilla rakennettiin luontopolku ja järjestettiin lähipoimijakursseja sekä työssäjaksamista parantavia luontoaktiviteetteja. Hankkeen yhteenvedossa on kirjattu sekä onnistumiset että pettymykset.
Hankevetäjä Karoliina Kirvelän mukaan 150 nuorta koulutettiin yrttien, sienten ja marjojen kerääjiksi. Tavoitteena oli luoda lähipoimijaverkosto ja ohjata nuoria yrittäjyyteen ja oman rahan ansaitsemiseen. Lähipoimijaverkostoa varten haettiin veteraani- ja eläkeläisjärjestöjen kautta asiakaskuntaa.
Kirvelän mukaan tarkkaa tietoa ei ole kerätyistä ja ostetuista määristä. Lähipoimijoille hän uskoo kuitenkin jatkossakin olevan kysyntää, sillä monet iäkkäät tai lapsiperheet eivät pysty lähtemään keruuretkille. - Kansantaloudellisesti järkevää olisi rakentaa monia eri keruujärjestelmiä sadon talteen ottamiseksi.
Myös koululaisten perehdyttämisen luonnon antimien monipuolisuuteen pitäisi hankevetäjän mielestä jatkua. - Toiminta voisi olla kuntien rahoittamaa.
Yllätys - kielteinen sellainen - oli sen sijaan olematon kiinnostus työttömille suunnattuun poimintakoulutukseen. Osanottajia ei ilmaantunut tarpeeksi, jotta keruutuotekursseja olisi saatu järjestettyä. - Olisi luullut, että mahdollisuus verottomaan tulonlisään olisi innostanut, Kirvelä ihmettelee.
Luonnosta eväitä ja elämänlaatua -hankkeen rahoituksella rakennettiin Loimaan kaupungin omistaman Pohjan tilan maille luontopolku, Pohjanpolku. Reitti on 3,6 kilometrin mittainen ja sen varrella on parikymmentä ympäröivästä maisemasta ja ilmiöistä kertovaa opastaulua.
Polun avulla hyödynnettiin uusia luontoideoita. Myös talvisaikaan polkua voi kiertää vaikkapa lumikengillä.