Venäjä kiistää tiedustelleensa
Saddamille
Venäjän tiedustelupalvelu kiisti lauantaina Yhdysvaltain puolustusministeriön tiedot, joiden mukaan Venäjä olisi toimittanut Irakille tiedustelutietoja amerikkalaisjoukkojen liikkeistä Irakin sodan alkuvaiheessa.
Venäjän ulkomaisen tiedustelun edustaja luonnehti amerikkalaistietoja perusteettomiksi syytöksiksi.
Irak sai Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan Venäjältä keväällä 2003 tiedon muun muassa siitä, mitä reittiä amerikkalaiset aikoivat lähestyä Bagdadia. Lisäksi Venäjän suurlähettiläs paljasti amerikkalaisten suunnitelmia pommituskohteista.
Pentagonin raportti perustuu presidentti Saddam Husseinin hallinnon dokumentteihin. Osa tiedustelutiedoista oli peräisin Yhdysvaltain armeijan komentokeskuksesta Qatarista.
Raportista ei selviä, miten venäläisten toimittamat tiedot vaikuttivat Irakin toimiin. Saddamilla oli Yhdysvaltain mukaan niin huono tuntuma tilanteeseen, että hän ei uskonut koko hyökkäykseen.