Tukanleikkuu tuskin halpenee Turussa
KATJA IHATSU
Turkulaiset parturi-kampaajat eivät lupaa laskevansa palveluiden hintoja, vaikka uutinen arvonlisäveron laskusta 22 prosentista 8 prosenttiin on otettu iloisesti vastaan. Verohelpotuksen uskotaan vaikuttavan pikemminkin työntekijöiden palkkaukseen ja pieniin investointeihin, joissa on tähän asti säästetty.
Hallitus päätti, että parturi-kampaajien, suutareiden ja polkupyörien korjaajien maksama arvonlisävero laskee todennäköisesti ensi vuoden alussa. Kyseessä on kokeilu, joka jatkuu vuoteen 2010 saakka.
Suomen Hiusyrittäjät teki jäsenistölleen kyselyn, jonka mukaan palveluhinnat laskisivat 3-14 prosenttia ensi vuoden aikana. Turun Sanomien soittokierroksella seudun yrittäjistä kukaan ei ilmoittanut laskevansa hintoja.
- Kun arvonlisävero tuli, hintoja ei nostettu. Kai tässä vähän katsotaan, mitä muut tekevät, turkulaisyrittäjä Henna Kurkela Parturi-Kampaamo Tyylihiuksista sanoo.
- Palvelut ovat Turussa valmiiksi eri hintaisia. Esimerkiksi tavallisesta hiustenleikkauksesta maksetaan 12-50 euroa. Arvostan omaa käsityötäni enkä halua tinkiä sen hinnasta, sanoo yrittäjä Mervi Markkanen Turun keskustan Parturi-Kampaamo Méchestä.
Kauan odotettu parannus
Kampaajat ja parturit ovat maksaneet arvonlisäveroa reilut kymmenen vuotta eli vuodesta 1994. Suomen Hiusyrittäjien mukaan työpaikkojen määrä väheni tuolloin puolella.
- Käytännössä työntekijöistä luovuttiin. Samalla uudet alalle tulijat joutuivat vuokratuoliyrittäjiksi eli maksamaan arvonlisäveronsa itse. 22 prosentin arvonlisävero oli tälle alalle alkujaankin aivan liian raju, sanoo yrittäjä Tuula Lähteensuo turkulaisesta Hiukset Ada & Olexista.
Parturi-kampaamoyrittäjät eivät ole siirtäneet arvonlisäveroa hintoihinsa, ainakaan täysimääräisenä.
Suomen Hiusyrittäjissä on laskettu, että vuosina 1994-2005 palveluiden hinta on noussut 19,7-23,3 prosenttia. Samalla aikavälillä yritysten kannattavuus on heikentynyt.
- Jotkut eivät nostaneet hintojaan lainkaan, sillä pelkäsivät asiakkaiden katoavan. Siitä asti on vain odotettu parannusta tilanteeseen, Lähteensuo kuvailee.
Uusia työvaatteita ja remonttia
Alalle koulutetuista puolet siirtyy nykyään toisiin tehtäviin. Verohelpotuksen uskotaan vaikuttavan etenkin nuorten työllistymiseen.
- Siinä on tasan kaksi vaihtoehtoa. Jos verohelpotus näkyy hinnoissa, se ei näy työllisyydessä. Minä valitsen väen palkaamisen, Lähteensuo sanoo.
- Jos joku ei laske lainkaan hintoja, se mahdollistaa työntekijän ottamisen, arvioi myös raisiolaista Kampaamo-Kauneushoitola Diosaa pyörittävä Tiina Sundberg .
Nelisenkymmentä vuotta alalla työskennellyt yrittäjä Marja-Liisa Valtonen turkulaisesta Kampaamo Ladysta iloitsee verohelpotuksesta.
- Ne yrittäjät, joilla on työntekijöitä, voivat vihdoinkin nostaa palkkaa. Lisäksi pienien uudistuksien, kuten uusien työvaatteiden, rahoitus on mahdollista, hän sanoo.
- Meille ei mahdu uutta työntekijää, mutta nyt voi alkaa miettiä pientä remonttia, miettii Henna Kurkela.