Uutiset

Muslimitytön
vartti julkisuudessa

TS/
TS/

Anna Mård LONTOO

Täällä on sanonta, jonka mukaan jokainen meistä saa olla elämässään vartin verran kuuluisa. Muslimityttö Shabina Begum on nyt käyttänyt kaksi varttia ja aikoo pian varastaa kolmannenkin, mutta tällä kertaa eurooppalaisella tasolla.

Begum haastoi koulunsa oikeuteen, koska koulu ei univormusääntöihinsä vedoten antanut hänen pukeutua nilkkoihin asti ulottuvaan kaapuun, jilbabiin. Alioikeus asettui koulun kannalle ja nyt tällä viikolla myös lakilordit tulivat samaan tulokseen.

Jos koulussa on univormu ja jos tyttö on tieten tahtoen mennyt tähän kouluun, hän ei voi tulla jälkikäteen valittamaan sorretuista ihmisoikeuksistaan. Kouluhan salli mm. muslimityttöjen huivit, mutta pitkää kaapua se piti koulutyössä liian rajoittavana.

Yleisradioyhtiö BBC:n kotisivuille tulleista kommenteista päätellen brittien mielestä Begum - kenties vanhempiensa kannustamana - on pelkkä julkisuuden tavoittelija, joka on huvikseen haaskannut yhteiskunnan varoja.

Lakilordit saavat suitsutusta terveen maalaisjärjen käytöstään. Monien mielestä nyt on vihdoinkin aika luopua liiallisuuksiin menneestä poliittisesta korrektiudesta ja sanoa asiat suoraan: muslimihunnutus ei kuulu brittiläisiin peruskouluihin, koulu ei ole uskonnollisen itseilmaisun paikka. Piste ja loppu.

Muutamat muslimikommentoijat puolustavat tytön oikeuksia. Osa heistäkin arvelee, että kilpailu siitä, kuka on pukeutumiseltaan puhtoisin ja paras muslimi, ei paljoakaan poikkea toinen toistaan kalliimmilla vaatteilla koreilusta, jota vastaan univormusäännöt alunperin on luotu.

Begum aikoo seuraavaksi viedä asiansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.