Uutiset

Lennart Meren viimeinen matka
alkaa perjantaina kotipihalta

Anneli Reigas

Viron presidentin Lennart Meren hautajaiset järjestetään Tallinnassa sunnuntaina, mutta presidentin viimeinen matka alkaa jo tänään perjantaina. Arkku on perjantaina aluksi hänen entisen kotitalonsa pihalla Nommen kaupunginosassa ja kuljetetaan sieltä Viimsiin, jossa Meri asui omakotitalossa meren rannalla viime vuodet.

Illaksi arkku kuljetetaan Kaarlen kirkkoon, jonka ovet ovat lauantaina auki yleisölle aamusta iltakymmeneen asti ja tarvittaessa kauemminkin.

Sunnuntaina keskipäivällä alkavaan jumalanpalvelukseen osallistuu noin tuhat ihmistä, muun muassa useiden maiden nykyiset ja entiset presidentit, pääministerit ja ulkoministerit. Jumalanpalveluksen aikana kuullaan myös kaksi musiikkiteosta, jotka on sävelletty nimenomaan Meren hautajaisia varten - Erkki-Sven TüürinIkuisuus ja Arvo PärtinLennartille .

Jumalanpalveluksen jälkeen arkku kuljetetaan presidentinlinnaan, jossa pidetään viimeiset viralliset puheet. Sen jälkeen matka jatkuu Russalka-patsaan luokse meren rannalle, jonka jälkeen arkku viedään hautausmaalle vain omaisten saattamana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Russalka-patsaalle saakka hautajaissaattoon saavat osallistua kaikki halukkaat. Noin tuhat poliisia valvoo hautajaisten turvallisuutta.

Kansa pääsee hautausmaalle jo sunnuntaina sen jälkeen, kun arkku on laskettu hautaan. Kunniavartiosto seisoo haudan äärellä Metsakalmistun hautausmaalla auringonnousuun asti maanantaina.

Jo vuonna 2002 perustetun Lennart Meri Euroopa Sihtasutus-niminen säätiö pyysi viime viikolla yhdessä presidentin perheen kanssa, ettei hautajaisiin tuotaisi kukkia. Kukkien sijasta ihmiset voivat kunnioittaa Meren muistoa lahjoituksilla säätiölle, joka perustaa kaksi Lennart Meren nimeä kantavaa stipendiä. Säätiöllä on hallussaan myös Meren arkisto.

Lennart Meren kuolemaan jälkeen useita Mereen liittyviä teoksia ja myös hänelle myönnetyt ulkomaiset kunniamerkit ovat olleet esille Viron kansalliskirjastossa, Kaarlen kirkon vieressä.

Viron presidentinkanslian arkiston mukaan Lennart Meri mainitsi presidenttikaudellaan vuosina 1992-2001 Suomen 88 puhessaan erilaisissa virallisissa tilaisuuksissa Virossa ja ulkomailla.

Lisää tietoa hautajaisista, presidentin puheita ja haastatteluita löytää viroksi ja englanniksi osoitteesta www.riik.ee/lennartmeri.