Oras vähentää Raumalta 120 työpaikkaa
JARI RANTANEN
Raumalainen hanavalmistaja Oras Oy vähentää Raumalta noin 120 työpaikkaa ja siirtää runsaasti käsityötä vaativaa tuotantoa Puolaan. Siellä yhtiö laajentaa tehdastaan ja palkkaa noin sata uutta työntekijää.
Oras työllistää Raumalla noin 750 ihmistä, joista noin 580 työskentelee tuotannossa. Henkilöstölle tiistaina esitelty suunnitelma uhkaa viedä Raumalta noin viidesosan tuotannon työpaikoista. Naisvaltaisen työmaan pääluottamusmies Eeva Lahdenperä sanoo 120 työpaikan vähennyksen tuntuvan mahdottomalta määrältä, vaikka jonkinlaista kapasiteetin leikkaamista olikin osattu odottaa.
60 vuotta toimineen perheyrityksen toimitusjohtaja Jari Paasikivi sanoo Oraksen vahvistavan järjestelyillä kansainvälistä kilpailukykyään Pohjoismaiden johtavana vesijärjestelmien kehittäjänä, valmistajana ja markkinoijana. Alan kilpailu on kiristynyt, kun pääkilpailijat ovat siirtäneet valmistustaan halpatuotantomaihin Aasiaan.
Rauma säilyy päätehtaana
Järjestelyt korostavat Rauman asemaa erityisosaamista vaativien tuotteiden ja tuotantovaiheiden tekijänä sekä tutkimus- ja kehityskeskuksena. Kaivopuiston tehdas yhdistetään Isometsän tehtaaseen, ja osien sopimusvalmistusta lisätään etsimällä luotettavia yhteistyökumppaneita eri puolilta maailmaa.
Rauma säilyy Oraksen päätehtaana, jossa valmistetaan kaikki termostaatti- ja elektroniset hanat ja kaikki muu uuden teknologian tuotanto. Puolassa tehtaan laajennustyöt aloitetaan pikaisesti, ja Norjan tehtaallakin järjestelyt merkitsevät Paasikiven mukaan erikoistumisen terävöittämistä.
Raumalla järjestelyt vievät tuotannosta sekä työntekijöiden että toimihenkilöiden työpaikkoja. Työnantaja tuo yhteistoimintaneuvotteluihin esityksen, jonka mukaan pääosa henkilöstövähennyksistä toteutetaan ensi vuoden puolella. Täksi vuodeksi tehtaalla on nykyiselle henkilöstölle lähes täystyöllisyys.
Eläkkeelle ei patisteta
Suuri osa vähennyksistä pyritään hoitamaan ilman irtisanomisia, mutta niiltäkään ei Paasikiven mukaan vältytä. Oraksen henkilöstön keski-ikä on nyt 47 vuotta, ja osan vähennyksestä uskotaan toteutuvan eläkejärjestelyin, mutta eläkeiän tuntumassa olevia työntekijöitä ei Paasikiven mukaan patisteta siirtymään eläkkeelle.
Oras on tullut tunnetuksi ikääntyneitä työntekijöitä ja heidän kokemustaan arvostavana työnantajana, eikä linjaa aiota yhtiön johdon mukaan tässäkään tilanteessa muuttaa.
Paasikivi sanoo Oraksen vahvistavan järjestelyillä asemiaan Pohjoismaiden johtavana hanavalmistajana ja varmistavan kasvuedellytyksiään muualla Euroopassa. Samalla aiotaan huolehtia siitä, että Rauman tehdas säilyy vahvana ja kehitysvoimaisena päätehtaana ja osaamiskeskuksena. Henkilöstöjärjestelyjen uskotaan olevan helpommin toteutettavissa, kun tarpeellisiin toimiin tartutaan ajoissa.
Oraksen liikevaihto oli viime vuonna noin 126 miljoonaa euroa ja nettotulos 15,6 miljoonaa euroa, kolmisen miljoonaa edellisvuotta heikompi.