Venäjä asutti Karjalan
vapaaehtoisesti
sodan jälkeen
Joensuu (STT)
Neuvostoasukkaat muuttivat luovutettuun Karjalaan pääosin vapaaehtoisesti. Keskiviikkona julkistettu historiateos kumoaa käsityksen, että alueelle olisi sotien jälkeen pakkosiirretty väkeä. Asuttamisesta vastasi tehtävää varten perustettu värväysorganisaatio, joka toimi sekä vuonna 1940 että 1945.
- Varsinkin talvisodan jälkeen maalaisväestöä pyrittiin muuttamaan kokonaisina kolhooseina. Karjalassa olikin aluksi monia alueellisia tai jopa kansallisia kolhooseja, sanoo historiateoksen toimittaja Pekka Hakamies.
Tutkimustulokset perustuvat pääosin muistitietoon, joka on kerätty haastattelemalla paikallisia asukkaita. Suomalais-venäläinen tutkijaryhmä jututti noin sataa asukasta vuosina 2001-2003. Haastattelut tehtiin entisessä Räisälässä Kannaksella ja Lahdenpohjan-Kurkijoen seudulla Laatokan-Karjalassa.
Karjala oli satumaa
Karjalaan muutettiin lähinnä Keski-Venäjältä, jossa asukkaita oli paljon ja maata vähän. Mutta tulijoita oli myös muualta, ja Karjalasta tuli varsinainen kulttuurien sulatusuuni.
- Monista kolhooseista tehtiin ensin tiedustelumatkoja Karjalaan. Muuttoa helpottivat valtion lupaama avustus ja muutaman vuoden verovapaus, Hakamies kertoo.
Kaikkein suurin ihme Karjalassa olivat kuitenkin suomalaisten kauniit talot ja pihat. Haastatteluissa paljastui, miten muuttajat ihastelivat suomalaisten jälkeensä jättämien talojen ja paikkojen siisteyttä, istutuksia ja hienoja metsiä.
- Se oli kuin satua, monet kertoivat. Sodan jälkeen Neuvostoliitossa kärsittiin nälänhätää ja suomalaisten jättämiä ruokavarastoja ihasteltiin myös yleisesti, Hakamies kuvaa haastattelujen antia.
Vanhempi tutkija Antti Laine Joensuun yliopistosta muistuttaa, että Neuvostoliiton johdolle oli valtava yllätys, kun Karjala olikin rauhanteon jälkeen aivan tyhjä. Karjala oli taloudellisesti merkittävä, koska siellä oli suomalaisten jäljiltä uutta teollisuutta ja raaka-aineita. Mutta teollisuuden tarvitsemia työntekijöitä ei ollut.
- Muuttajille oli tarjolla Neuvostoliiton paras infrastruktuuri. Kannaksella oli esimerkiksi sähköt ja se oli aivan luksusta, Laine toteaa.
Talot purettiin, ojat tukittiin
Suomalaisten yksittäin sijainneet pientalot herättivät kolhooseihin tottuneissa neuvostoihmisissä ihmetystä ja pelkoa. Niinpä talot purettiin ja siirrettiin toistensa viereen kolhooseihin. Muuttajat pelkäsivät asua yksin, koska suomalaisten uskottiin yleisesti tulevan kostoretkille rajan yli. Moni suomalainen seikkailija Karjalassa kävikin, mutta yleensä rauhanomaisilla asioilla katsomassa esimerkiksi perheen vanhoja hautoja.
- Huhut suomalaisten kostosta elivät vahvoina, mutta todisteita väkivallanteoista on vähän. Jos jotain epätavallista sattui, se pantiin yleensä suomalaisten syyksi, Hakamies kertoo.
Myös pienet sarkaojien erottamat pellot olivat muuttajien mielestä outoja. Niinpä sarkaojat tukittiin, jotta niitä olisi voitu viljellä suurilla koneilla. Lopputulos oli se, että pellot vettyivät ja sato huononi.
Karjalaan muutti jo talvisodan jälkeen noin 170 000 asukasta. Jatkosodan jälkeen määrä kasvoi tasaisesti. Karjalan surkean nykytilan haastateltavat panivat yleensä jonkin ulkopuolisen tahon viaksi.
- Rappeutumisesta syytetään esimerkiksi hallinnollista järjestelmää, byrokratiaa tai kommunisteja. Siihen lienee vaikuttaneet myös tunne elämisen väliaikaisuudesta alueella ja kulttuurierot, Hakamies arvioi.
Moving in the USSR - Western anomalies and Northern Wilderness -teoksen on kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
