Uutiset

Vähän toivoa Saksan hallitusvaihdosta

TS/Risto K. Tähtinen<br />Työtön tietohallintojohtaja Kaliana Asare ei usko Saksan uuden hallituksen kykenevän vähentämään työttömyyttä.
TS/Risto K. Tähtinen
Työtön tietohallintojohtaja Kaliana Asare ei usko Saksan uuden hallituksen kykenevän vähentämään työttömyyttä.

Turun Sanomat, Berliini

Saksan uusi hallitus ei kykene vähentämään maan työttömyyttä. Uusien työpaikkojen syntyä edistää liika byrokratia. Sen poistamiseen eivät puolueet pysty, sillä virkamiehiä tai toisaalta puolue- ja ammattiyhdistystoimitsijoita on kansanedustajissa ja puolue-elimissä liikaa.

Näin miettii Kaliana Asare , työttömänä kaksi vuotta ja 10 kuukautta ollut tietohallintojohtaja.

- Uusi hallitus, suuri koalitio, ei ole parempi kuin entinen. Se tekee vähemmän kuin edellinen punavihreä hallitus, joka sentään aloitti uudistukset 20 vuoden mitään tekemättömyyden jälkeen. Tosin näiden ensimmäisten askelten vaikutukset nähdään vasta muutaman vuoden kuluttua, arvioi Kaliana Asare.

Silti Kaliana Asare on tyytyväinen Saksan poliitikoille ja puolueille niin vaikeaan vaalitulokseen.

- Sosiaalidemokraattien SPD menetti hallitusenemmistönsä, koska sillä ei ole ohjelmaa Saksan kehittämisestä. Kristillisdemokraattien CDU ei saanut hallitusenemmistöä, koska siltä puuttuu Saksan kehittämisohjelma. Monet saksalaiset arvelevat, että ponne uudistuksiin on tultava suurten puolueitten ulkopuolelta, hän sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Protestiksi suurten puolueitten kyvyttömyydelle Kaliana Asare äänesti vaaleissa uutta vasemmistopuoluetta.

Hän pitää hyvänä uudistajana myös vihreitä, vaikka osa siellä vastustaakin kaikkea uutta, varsinkin tekniikkaa.

- Kaikissa puolueissa on uudistajia ja säilyttäjiä, valitettavasti uudistajat ovat yhteensä vähemmistössä Saksan parlamentissa, hän laskee.

Byrokratia estää uudet työpaikat

Kaliana Asare johti vuosia tietoalan yrityksen 9-henkistä tietokoneosastoa, joka huolehti 400 tietokonetyöpaikan verkosta. Sitten yrityksen osti amerikkalainen Texas Instrument ja lopetti kokonaan Berliinin tietohallintoyksikön. Sillä oli Münchenissä riittävästi omaa kapasitettiä.

- Työvoimatoimistossa ei edes ymmärretty ammattiani. Virasto pyörii niin omassa byrokratiassaan, ettei kenelläkään ole ollut aikaa etsiä minulle työtä.

- Suorissa kontakteissa yrityksiin olen 47-vuotiaana liian vanha, naisena vielä pahemmin, hän nurisee.

Kaliana Asaren ongelma on, että alan tieto vanhenee nopeasti. Nyt hänellä ei ole enää varaa maksaa jatkokoulutuskursseja. Niitä ei ole maksaneet työvoimaviranomaisetkaan: ensi hän oli ollut liian lyhyen ajan työttömänä, sitten hän oli liian vanha jatkokoulutukseen.

Oman yrityksen perustaminen on ehkä ainoa mahdollisuus saada työtä Kaliana Asare miettii. Tätä hän on jo kokeillut, mutta se ei onnistunut. Omalle alalle on vaikea päästä kovan kilpailun ja puuttuvien pääomien vuoksi.

- Yrityksen perustamisen on tultava Saksassa yksinkertaisemmaksi. Nyt kiellot, maksut, lomakkeet, tilastot, erilaiset esteet ja muu byrokratia tekevät sen monelle mahdottomaksi. Johtajana jo havaitsin, miten vaikea on Saksan lakien ja byrokratian vuoksi palkata työtöntä, hän kertoo.

- Saksan ongelma on, että se on joka tasolla edelleen virkavaltainen kuuliaisuusyhteiskunta, jossa on käskijät ja tottelijat. Tämä kulttuuri on tehnyt esimerkiksi koulujen ja koulutuksen uudistamisen vaikeaksi, hän sanoo.

- Saksa ei käytä myöskään hyödykseen sitä potentiaalia, jonka maassa asuvat ulkomaalaiset tarjoavat. Heitä ei ole haluttu integroida saksalaiseen yhteiskuntaan. Lisäksi erityisesti itäisessa Saksassa oleva ulkomaalaisviha ja äärioikeistolaisuus tekee ulkomaiset investoinnit vaikeiksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy