Laaja kampanja ajaa hyllytilaa
paikallisille tuotteille kauppoihin
KIRSI TURKKI
Elintarvikealan pienyrittäjät eivät koe kaupan keskittymistä riskinä, mikäli yrittäjille vain jää väylä saada tuotteensa edelleen kaupan hyllyille.
- Kaupan ketjuuntuminen ei saa mennä niin pitkälle, että kaikki paikallisten yrittäjien väylät häviävät, korostaa perniöläinen Marjajaloste Meritalon yrittäjä Olavi Lindstedt.
Lindstedt puhui keskiviikkona julkistetun maan laajimman koskaan toteutetun kotimaisuuskampanjan avauksen yhteydessä. Pernöläisyrittäjällä on itsellään hyvät kokemukset yhteistyöstä kaupan kanssa.
Kauppiaat ovat ottaneet hillovalmistajan mielellään marketteihin hilloja esittelemään ja maistattamaan. Hyllytilaakin omasta maakunnasta on löytynyt kun kuluttajat ovat Meritalon hillot ottaneet omakseen.
- Aloittelevalle elintarvikeyritykselle ainoa tapa päästä markkinoille on tehdä tuotettaan kaupassa tunnetuksi vaikka lusikallinen kerrallaan, Lindstedt kertoo kokemuksistaan.
Hän korostaa, että lopulta on aina kuluttajan päätös jääkö tavara kaupan hyllylle.
- Pienyrittäjän matka pysähtyy, ellei tuotteen laatu ole riittävän hyvä, Lindstedt sanoo.
Hänen mukaansa kotimaisen tuotteen on oltava myös hinnaltaan kilpailukykyinen, vaikka ulkomailla valmistettujen tuotteiden hintatasoon ei Suomessa ole mahdollisuutta.
- Kaupoissa on oltava jokaiselle jotakin myös hinnan osalta. Pitkällä tähtäimellä kotimainen tuote on kuitenkin kaikille halvempi, kun raha jää pyörimään omaan maakuntaan, Lindstedt pohtii.
Kampanjassa mukana yhteistyöverkosto
Kotimaisuus-kampanja toteutetaan tästä päivästä lähtien noin viikon ajan kaikissa maan K-Citymarket-ketjun myymälöissä.
Mukana kampanjassa on laaja yhteistyöverkosto, johon kuuluvat muun muassa Finfood-Suomen Ruokatieto, Suomalaisen Työn Liitto, Kotimaiset Kasvikset, MTK, Arktiset Aromit, Pro Agria ja Laatuketju.
Kampanjan Helsingissä avannut maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) piti erinomaisena sitä, että suomalainen elintarvikeketju, kauppa ja kotimaisuutta edustavat järjestöt ovat koonneet voimansa yhteen.
Korkeaoja uskoo suomalaisten kuluttajien ottavan nyt viestin vastaan ja samalla edistävän suomalaisten työllisyyttä, pienyrittäjyyttä ja maaseudun pysymistä elinvoimaisena.
Tuhat paikallista tuotetta esillä
Maan 51 Citymarkettia 30 paikkakunnalla puolestaan odottavat kampanjan aikana noin kahta miljoonaa asiakasta. Tarjolla on näyttävästi noin tuhat paikallista tuotetta.
- Nyt on mahdollisuus nostaa entisestään Citymarkettien laatumielikuvaa, Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki painotti.
Hän korosti, että Citymarket-kauppiaille on aina mahdollisuus ketjuvalikoiman lisäksi ottaa paikallisia tuotteita myyntiin. Turun Länsikeskuksen Citymarketissa toimivan Vesa Laakso Oy:n toimitusjohtaja Petri Kolehmainen kertoi Länsikeskuksen Citymarketin olevan vahvasti kotimaisuuden ja paikallisuuden puolesta.
- Esimerkiksi perunan osalta olemme sitouttaneet viljelijöitä ostamalla koko heidän satonsa, jota viljelijä sitten kuvallaan ja nimellään tuo kaupassa esille. Myös leipävalikoimassa näkyy se, että elämme Varsinais-Suomen vilja-aitassa, Kolehmainen painottaa.