Uutiset

Sokerijuurikkaat nousevat
uhanalaisille kiskoille

JORMA PIHLAVA

Sokerijuurikkaiden jokasyksyinen rataralli alkaa tänään. Pohjanmaan, Hämeen ja Itä-Suomen juurikkaita ajetaan Säkylään marraskuun loppuun kahden junalastin vuorokausivauhdilla. VR Cargon tavarajunat liikkuvat pääasiassa yöaikaan.

Kiukainen-Säkylä -radalla ei ole normaalisti kaupallista liikennettä, mutta erilaisia työkoneita liikkuu rataosalla marraskuun jälkeenkin.

Sokerijuurikkaita on kuljetettu rautateitse Säkylään jo 53 syksynä. Jatko on kuitenkin epävarmaa, vaikka Säkylän sokeritehdas saisikin jatkaa toimintaansa. Ratahallintokeskus on nimittäin ilmoittanut Vähäliikenteisten ratojen tulevaisuusselvityksessään rataosan sulkemista perusteina vähäinen ja kausiluonteinen liikenne sekä kallis ylläpito.

Selvityksen mukaan asiassa kuitenkin odotetaan päätöstä sokeriteollisuuden tulevaisuudesta ja ratkaistaan tämän jälkeen onko rataan tarpeen investoida vai voidaanko se lakkauttaa ja purkaa pois.

Säkylän kunta vastustaa lakkautusaikeita. Sen mukaan ratayhteydellä on olennainen vaikutus Säkylän ja Pyhäjärviseudun sekä vahvan elintarviketeollisuuden toimintaedellytyksiin. Lakkauttaminen vaikeuttaisi elintarviketuotantoa koko Satakunnassa ja Pohjanmaalla asti.